Fiskarsissa kannattaa käydä, vaikkei luontopolut kiinnostaisikaan. Idyllinen ruukkimiljöö on kaunis kaikkina vuodenaikoina ja viehättää varmasti kaikkia kävijöitä. Aktiivisimmillaan alue on kesäaikaan, kun kaikki ravintolat ja putiikit ovat avoinna. Olen käynyt useamman kerran nuorempana Fiskarsissa, muunmuassa ihmettelemässä vappukokkoa ja paikallista antiikkihuutokauppaa. Vuosienkin jälkeen paikka jaksaa yllättää tunnelmaltaan ja maisemiltaan.
Kävimme täällä viimeksi kaverini kanssa kesällä 2022, kun olimme ensin tutustuneet Karjaan Lepinjärveen. Saavuimme Fiskarsiin suhteellisen myöhään, mutta ei haitannut, koska oli ihanan lämmin ja valoisa kesäilta. Lähdimme kiertämään puulajipolkua ja samalla ihmettelimme ruukkirakennuksia ja erilaisia taide-elämyksiä. Puulajipolku vei meidät ylämäkeen pois pääraitilta ja se olikin itselleni täysin uusi puoli Fiskarssista. Söpöt puutalot, sekä vanhat että modernimmat, ihanine pikkuteineen ja puutarhoineen houkuttivat miettimään, miltä täällä tuntuisi asua.
Puulajipolku oli hieno, sillä Fiskarsissa on uskomattoman vanhoja jalopuita. Oppia tuli monenlaisesta puusta, mutta niin ne ajan kanssa vain unohtuvat. Mutta muistan, että polun varrella oli monta uutta lajia, joita en tunnistaisi enää missään olosuhteissa. Polku vei kylämäisen asuinalueen läpi paikalliselle näköalapaikalle ja sieltä laskeuduimme illan hämärtyessä takaisin pääkadulle samalla ihmetellen kartanomaisia näkymiä patsaineen.
Piian pisteet: 6/5
“Historian havinaa niin kaduilla kuin katveessa.”
Kohde löytyy kirjoista:
Etelä-Suomen retkeilyopas 1
Suomi 321
Lisätietoja kohteesta: https://fiskarsvillage.fi/




