Latokartanonkoski, Salo

Olin kuullut tästä paikasta paljon hyvää jo ennen kuin pääsin itse tutustumaan paikkaan. Ja totta tosiaan, paikka on Etelä-Suomen mittakaavassa jopa eksoottinen. Jo pelkästään kuohuva koski on hieno, mutta myllynraunio tekee siitä fantastisen. Ja kaikkea tätä komeutta pääsee ihastelemaan kuohuvan kosken ylitse menevältä sillalta. Luontopolut seurailevat kosken rantaa ja jossain yläjuoksulla kävellessäni muistan miettineeni, että olo on kuin ulkomailla. Voin uskoa, että koskella näkee paljon erilaisia lintulajeja ja luin, että lajistoon kuuluu myös saukko, erilaiset lepakot ja suojeltu vuollejokisimpukka. Kuntoilumielessä ei tähän kohteeseen kannata lähteä, vaan juoksulenkkareiden sijaan suosittelen ulkoiluttamaan kameraa. Kävin paikassa alkusyksystä 2021 ja tämä on ehdottomasti niitä kohteita, jonne haluan uudestaan ajan kanssa.

Piian pisteet: 6/5

“Eksoottinen ja mieleenjäävä luontokohde. Ihan kuin olisi ulkomailla.”

Kohde löytyy kirjoista:
Etelä-Suomen retkeilyopas 1
Retkipaikka – uudet seikkailut

Lisää tietoa kohteesta: https://www.luontoon.fi/latokartanonkoski

Leave a comment