Tämä paikka on varsinainen aarre. Jo pelkkä ajoreitti paikkaan on viehättävän maalaismainen. Kesällä 2022 lähdin ilman mitään ennakko-odotuksia koiran kanssa kiertelemään paikkaa ja vastaan tuli niin hiekkarantoja, korkeuseroja, mukavia metsäpolkuja, näköalapaikkoja kuin paljon vadelmia ja mustikoitakin. Reitit olivat mielestäni alkuun hieman sekavat, mutta kun niitä pariin kertaan kulki edestakaisin, alkoivat ne vähitellen selkiytyä. Kävelin ensin alas kohti länsilaitaa ja yhtäkkiä vastassa oli nurmikkoalue, pari laavua ja hiekkaranta. Eikä ketään missään. Olin aivan äimänä ja mietin, että tämä olisi upea telttailupaikka. Rannalla evästä syötyäni lähdin kiipeämään Laukkakalliolle ja sekin maisema tupsahti kaikessa komeudessaan yhtäkkiä eteeni. Kallioilla oli pakko hetki istuskella ja nauttia näkymistä. Sen jälkeen kiertelin alueen keskiosissa, kurkkasin hiidenkirnun ja sitten lähdin valloittamaan itälaitaa.
Suosittelen varaamaan tähän kohteeseen aikaa, sillä tutkittavaa ja ajanvietettä löytyy koko päiväksi. Kaikki reitit ovat käymisen arvoisia ja näköalapaikkoja ja rantaa löytyy sekä itä- että länsilaidalta niemeä. Etelä- Suomen retkiopas 1:ssä ei näy kaikkia reittejä. Esimerkiksi itälaidalla on polku, jota pitkin pääsee alas rantaan runsaiden vadelmapusikoiden läpi ja rantaa pitkin kulkiessa voi ihailla vasemmalle puolen jääviä jylhiä maisemia. Tämä puoli lahdesta on selvästi vähemmän kuljettu, sillä polut olivat pienempiä. Ennen Mustakallion näköalapaikalle kipuamista tulee vastaan myös yksi ranta laavuineen.
Paikka oli niin hieno, että halusin esitellä sen myös juoksukaverilleni ja kävimme reilun kuukauden päästä juoksentelemassa Pääkslahtea ristiinrastiin. Juoksulenkin jälkeen oli pakko vielä jäädä keräilemään mustikoita.
Piian pisteet: 5/5
“Hiekkarantoja ja hienoja näköalapaikkoja”
Kohde löytyy kirjoista:
Etelä-Suomen retkeilyopas 1
Luontokohteet tutuiksi
Lisätietoja: https://www.visitvihti.fi/seikkailu/paakslahden-luontopolku/











