Kylämäen lehdon luontopolku, Perniö, Salo

Heinäkuussa 2022 lähdin tänne suremaan menetettyä koiraystävääni. Oli pilvisen lämmin sää ja kesä parhaimmillaan. Polun alku kulkee Perniönjoen ja pellon laitaa ja heti polun alussa jäin ihailemaan parveilevia immenkorentoja, joiden lepattelua olisi voinut jäädä seuraamaan ikuisuuksiin. Pellon reunaan oli niitetty kulkureitti, joten heinikossa ei tarvinnut kahlata. Polku nousi peltoa seuraten ylöspäin mäkeen kohti metsää. Lyhyen tienpätkän jälkeen siirryttiin varsinaisesti metsään, joka oli sukellus kuin toiseen maailmaan. Metsä oli ihanan rauhallinen ja sieltä löytyi erilaisia lehtipuita, pähkinäpensaita, tammen taimia, saniaisia ja kaikenlaista ihanaa vehreyttä. Jonkunlaisen hakkuuaukean kohdalla polku hävisi. Jotenkin löysin reitin ja olinkin jo lähellä tietä. Polun voi kulkea edestakaisin, mutta päädyin palaamaan takaisin lähtöpaikalle teitä pitkin. Varsinkin jyrkkä alamäki kohti Perniöntietä oli viehättävää kylätietä. Loppumatka kulki kevyenliikenteenväylää. Reitin pituus tällä vaihtoehdolla oli reilu 6 km.

Parasta tällä reitillä oli heti reitin alussa lentelevät immenkorennot, joista on valitettavasti vain videomateriaalia olemassa. Satumaiset olennot lepattelivat ympäriinsä ja houkuttelivat seuraamaan polkua yhä pidemmälle.

Piian pisteet: 3/5

“Peltomaisemaa, lehtoa ja kylätietä”


Kohde löytyy kirjoista:
Etelä-Suomen retkeilyopas 1

Leave a comment