Eeron polku lähtee Lehmirannan lomakeskukselta ja keskuksen tuntumassa on iso parkkipaikka. Eeron polku on käytännössä metsään tehty ulkoilureitti, joka kulkee Artun luonnonsuojelualueella. Reitin varrelta lähtee myös Varikattilan kierros, joka kulkee perinteisimmillä poluilla ja tarjoaa enemmän retkeilyfiilistä.
Syksyllä 2023 lähdin tutustumaan koiran kanssa paikkaan. Kiersin ensin Eeron polun ja hain reitin varrella sijaitsevia geokätköjä. Maisemat olivat kallioista mäntymetsää ja jäkälä värjäsi maiseman harmaankirjavaksi. Kävin myös reitin kauimmaisessa päässä sijaitsevalla Kuukalliolla, josta avautui maalaismaisema.
Eeron polulta poikkeava Varikattilan kierros kulki ensin metsäautouraa seuraillen ja katosi sitten tiheämpään metsään. Polun varrella oli laavu. Polku käy tekemässä kierroksen kallioiden päällä, jossa voi ihailla muinaisrantaa eli pirunpeltoa. Pirunpellon toisella laidalla on myös ryssänuuniksi nimetty ruuanlaittokyhäelmä. Metsä täällä oli hienoa ja kallioisissa maastoissa sai kulkea täysin rauhassa. Eeron polullakin taisin nähdä vain kaksi ihmistä. Toki reitit ovat varmasti kovemmalla käytöllä, kun Lehmirannassa tapahtuu. Varikattilan kalliot nousivat paikoin niin korkealle, että puiden latvojen siimeksessä välkkyi Lehmijärvi.
Tällä reissulla pidin erityisesti jännästä maisemasta, jota värittivät vuoroin harmaat jäkälät ja vihreät sammalet. Eeron polun pituus on 2,6 km ja sopii helppokulkuisuuden takia hyvin senioreille ja lastenvaunuille. Varikattilan kierros on puolestaan 3,2 km ja nämä kaksi polkua yhdistettynä muodostuu oikein mukava päiväretki.
Piian pisteet: 3/5
“Harmaan ja vihreän vuorottelua.”
Kohde löytyy kirjoista:
Etelä-Suomen retkeilyopas 1











