Rikalanmäki – Linnamäki, Halikko, Salo

Eräänä kesäisenä iltana lähdimme kaverini kanssa tutustumaan tähän kohteeseen. Olimme jo päivällä käynyt seikkailemassa Lupajan muinaispolulla ja muutamassa muussakin kohteessa, joten keskittymiskyky oli hieman vajavainen. Rikalanmäki on historiallinen kohde, sieltä on löytynyt erilaisia viitteitä muinaisesta asutuksesta ja varsinaisesta valtakeskuksesta. Rikalanmäellä kiertää lyhyt noin 500 metrin muinaispolku. Muinaispolun infotauluja enemmän itselleni ainakin tarjosi viehättävä ympäristö, maisemat, kesäillan lämpö ja tuoksuvat keltamatarat. Olin ehkä tässä vaiheessa päivää sen verran väsynyt, että opastauluista ei jäänyt kauheasti mitään mieleen. Rikalanmäellä on vanhoja rakennuksia, jossa toimii ravintolana ja juhlapaikkana tunnettu Rikalan krouvi.

Rikalanmäen hiekkatietä kun astelee alaspäin, siintää Linnamäki jo edessäpäin. Se on metsäsaarekkeessa sijaitseva kallionyppylä. Kapuaminen on jyrkkä ja nostattaa hien pintaan. Kallioiden päällä on mukavat näkymät ympäröiviin maisemiin. Täällä voi kuvitella, miltä maisema on näyttänyt meren ympäröimänä.

Piian pisteet: 3/5

“Historian havinaa ja hikijumppaa.”

Kohde löytyy kirjoista:
Etelä-Suomen retkeilyopas 1
Suomen upeimmat muinaiskohteet

Lisätietoja kohteesta:
https://kohteet.visitsalo.fi/rikalan-muinaispolku/

Leave a comment