Vaisakon lehdon luonnonsuojelualue, Halikko, Salo

Rakastan tällaisia kohteita, jonne huristellaan mutkaisia ja mäkisiä maalaisteitä pitkin. Pelkkä matka kohteeseen on elämys ja pieni seikkailu.

Perille tultaessa löytyy pellon reunasta hyvän kokoinen parkkipaikka sekä opastetauluja. Parkkipaikalta lähtee ulkoilutien kaltainen reitti kohti Vaisakon lehtoa. Menomatka ja paluumatka on samaa reittiä, itse lehdossa on ympyräreitti. Reitin pituus edestakaisin on noin 4,5 km. Luonto on täällä tosi kaunista ja lajikirjo on suuri. Riippuen vuodenajasta kohtaat joko paljon kukkivia kasveja tai lehdistä kahisevia polkuja. Reitillä kuljetaan poluilla ja pitkoksilla. Lehtoalue on mäkisempää maastoa ja meno-paluureitti on tasaista.

Lehdossa on niin monennäköistä puunrunkoa ja oksaa, joten tuntuu, että kävelisi taidenäyttelyssä. On lintuja ja kukkia ja valtavia jalopuita. Pieni pilkahdus Halikonlahtea ja Vuohensaarta näkyy yhdeltä maisemapaikalta, mutta ranta on hyvin ruovikkoinen, eikä sovellu uimiseen. Tämä on niitä paikkoja, jonne mielellään veisi kenet tahansa päiväretkelle. Itse olen käynyt kohteessa pari kertaa ja varmasti tulen menemään vielä uudestaan.

Piian pisteet: 5/5

“Satumetsä”

Kohde löytyy kirjoista:
Etelä-Suomen retkeilyopas 1


Lisää tietoa kohteesta: https://www.luontoon.fi/vaisakko

Leave a comment