Äitini oli jonkun aikaa jo toivonut, että voisimme käydä yhdessä jossakin kävelemässä. Päädyimme tähän Karkkilassa sijaitsevaan koskireittiin, koska äitini oli lukenut siitä jostain lehdestä. Itsekin tiesin kyllä reitin olemassaolon, mutta en ollut ehtinyt vielä tutustumaan siihen. Siispä kesällä 2022 lähdimme tutustumaan reittiin: minä, äiti ja koirani.
Auto jätettiin reitin eteläpäähän Puhdistamontielle ja siitä pääsikin suoraan reitille. Reitti oli pääosin hyväkuntoista ulkoilutietä muutamin polkuosuuksin. Mäkiä oli jonkun verran, mutta mitenkään rankaksi reittiä ei voi kuvailla. Reitin alkupuolella oli todella iljettävä ruosteenvärinen lammikko, joka antoi vaikutelman todella saastuneesta alueesta. Ehkä se oli perua vanhoista tehtaista. Koski oli kuitenkin todella upea ja kesäpäivänä välkehti kauniisti. Reitti kulki välillä vähän kauempana ja sitten kuljettiin taas kosken viertä. Sillat kruunasivat reitin, sillä niistä pääsi tutustumaan koskeen myös ylhäältäpäin. Alkupuolella reittiä oli myös nuotiopaikka ja parissakin kohtaa vanhoja rakennelmia koskeen liittyen. Niissä oli kiva seikkailla.
Kävelimme aina vanhalle ruukkialueelle asti ja aluksi suunnittelimme palaavamme takaisin kosken toista laitaa. Reitti tällä puolella koskea vaikutti kuitenkin karttojen perusteella enemmänkin asutusalueella tallustelulta, joten palasimme takaisin samaa reittiä. Liikennettä reitillä oli pohjoisosassa huomattavasti enemmän ja meinasin itse jäädä kovaa vauhtia alamäkeä laskeneen pyöräilijän alle. Reitin varrella oli mukavasti aseteltu sinne tänne penkkejä lepotaukoja varten.
Reitti on urbaani, mutta kulkee kauniisti luonnonmukaisessa ympäristössä. Aivan ihana päiväretkikohde, johon voi helposti yhdistää muita Karkkilan nähtävyyksiä. Keväällä koski on varmasti kauneimmillaan sen pauhatessa täydellä voimalla.
Piian pisteet: 4/5
“Kosket ovat aina upeita. Hyvin hoidettu, helposti saavutettava ja kaunis reitti.”
Kohde löytyy kirjoista:
Etelä-Suomen retkeilyopas 1
Lisätietoja: https://www.karkkila.fi/sivut/FI/Karkkilan-koskireitti









