Hevonen jäi Hyvinkään hevossairaalaan operoitavaksi ja itse päätin hyödyntää odotteluajan lenkkeilemällä. Oli marraskuun alku vuonna 2021.
Kytäjä-Usmin ulkoilualueella on paljon erilaisia reittejä ja polkujuoksua harrastavalle se on aikamoinen aarreaitta. Alueella on myös maastopyörä- ja ratsastusreittejä. Ajoin auton Usminjärven parkkipaikalle ja lähdin seuraamaan alkuun Kolmen lammen kierros -reittiä (kartassa keltainen reitti). Ensin reitti kulki tien laitaa ja tietäkin pitkin, kunnes sukellettiin metsään. Reitti vei ohi Usmin majan ja kohti Piilolampea.
Etenemiseni oli jotakin kävelyn ja juoksun välimaastoa. Pysähdyin nappailemaan kuvia ja nautin raikkaasta syyssäästä ja rauhallisesta tunnelmasta. Matkalla kohti Piilolampea oli todella hienoja ja jyrkkiä kallioita, joiden kohdalla mietin, että reitti on niin hieno, että tätä esittelisi mielellään muillekin.
Piilolampi lepäsi hiljaisena, rauhallisena ja täysin tyynenä korkeiden kallioiden sylissä. Laskeuduin korkeammalta alas lammen rantaan kulkevalle polulle, joka johti etelärannalle, jossa oli nuotiopaikka ja hyvä hiekkaranta uimiselle. Pidin rannalla pienen tauon ja lähdin kiertämään läntistä laitaa ylöspäin. Kävin hakemassa jonkun geokätkön kallioiden päältä ja sinne olikin aikamoinen kipuaminen. En kiertänyt Piilolampea kokonaan rantoja pitkin, vaan lähdin luoteesta seuraamaan muita polkuja.
Tämä paikka olisi kiva kokea kesällä. Pulahtaa uimaan ja nauttia ympäröivästä hienosta luonnosta. Tykkäsin tässä kohteessa erityisesti hiljaisesta tunnelmasta, joka saattoi tietenkin johtua vuodenajasta. Lampea ympäröivä ja koko Kytäjä-Usmin ulkoilualue on todellinen aarre monipuolisine pinnanmuotoineen ja lahoavine metsineen. Toivon, että voin tulla tänne vielä jossakin vaiheessa uudestaan.
Piian pisteet: 4/5
“Todellakin käymisen arvoinen paikka vaikka pidemmälle retkelle.”
Kohde löytyy kirjoista:
Etelä-Suomen Retkeilyopas 1
Lisätietoja: https://kytaja-usmi.fi/










