Olen käynyt sekä Komion poluilla että Poronpolulla, mutta nyt vasta karttaa tutkimalla tajusin, miten ne sivuavat toisiaan. Komio on siis luonnonsuojelualue, jossa on kolme reittiä: Pikku-Samo (3,5 km), Luutaharjun-Samo (6,5 km) sekä esteetön noin kilometrin pituinen reitti. Poronpolku puolestaan sijaitsee Komion alueen luoteispuolella ja sivuaa hetkellisesti Luutaharjun Samoa sen pohjoisimmassa päässä. Komion alue niin kuin Poronpolku ja koko Ilvesreittikin kuuluu Hämeen järviylänköön, jossa on paljon hienoja käyntikohteita kuten Melkuttimet, Liesjärven ja Torronsuon kansallispuistot, Pääjärven virkistysalue, Ruostejärvi sekä Saaren kansanpuisto.
Kävin tutustumassa Komion polkuihin koirien kanssa keväällä 2022. Lunta oli vielä osittain maassa ja paikoin oli aika märkää. Kiersimme Komion alueen kaikki kolme reittiä.
Komiolla on järvimaisemia sekä komeita harjuja. Polut ovat helppokulkuisia, vaikka korkeuseroja onkin harjumaastosta johtuen jonkun verran. Paikoin polkua oli pitkostettu. Alueen korkein kohta on Komionvuori, jossa on hienojen maisemien lisäksi hauska puuveistos. Tosin toinen koiristani oli sitä mieltä, että se on hyvin pelottava ja sitä ei voinut lähestyä. Luutalammi oli kaunis ja niin kuin Retkipaikka -kirjassa mainitaan, on harvassa paikassa nuotiopaikka näin hyvällä paikalla.
Parasta tässä paikassa oli erämaan tuntu, selkeät polut sekä vaihteleva maasto. Monessa kohdassa oli kutsuvia lehvähdyspaikkoja. Oikein mukava retkikohde.
Piian pisteet: 4/5
“Hienoa harjumaastoa hyvin merkityillä poluilla.”
Kohde löytyy kirjoista:
Etelä-Suomen retkeilyopas 1
Luontokohteet tutuiksi – retkeilijän opas
Retkipaikka – Seikkailuja kauneimmissa maisemissa
Lisätietoja kohteesta: https://www.luontoon.fi/komio












