Vahteriston kävely- ja luontopolku, Riihimäki

Olin kesällä 2022 tutustumassa muutamiin Riihimäen luontokohteisiin. Vahteriston alue oli näistä päivän ensimmäinen ja jotenkin uppouduin kiertelemään alueella todella monta tuntia.

Alkuun tutustuin parkkipaikalta lähteneeseen ulkoilualueeseen ja lähellä sijaitsevaan atsaleapuistoon, joka ei elokuussa ollut enää kukassa. Pistin kuitenkin itselleni ylös, että tämä paikka pitää tulla katsastamaan joku vuosi kesäkuun alkupuolella, jolloin kukkaloisto on parhaimmillaan. Ilman kukkamereäkin alue oli kuitenkin hienosti hoidettu ja levähdyspenkit kutsuvia. Puistoa vartioi hieno puinen hirvi, jonka kyytiin pääsee kiipeämään. Samanlainen hirvi sijaitsee muuten Ahvenenmaalla Havsviddenissä.

Ulkoilureitistö on isohko ja latupohjana hieman tylsä, mutta kiertelin kävelyreittejä siellä täällä ja hain muutamia geokätköjä. Erillinen kävelypolku on enemmän perinteistä polkua ja kulkee haastavammassa maastossa Huhtionmäen ylitse. Sitä pitkin pääsee suoraan parkkipaikalta luontopolulle, ellei halua kierrellä sen enempää ulkoilureittejä. Luontopolun pituus on hieman reilu kilometri.

Luontopolku sijaitsee ulkoilualueen kaakkoislaidassa. Polku alkaa hieman yllättäen sujahtamalla yhtäkkiä ulkoilureitiltä metsän siimekseen. Polku on kaunis ja maisemat koostuvat kuusikoista, sammalista ja muurahaiskeoista. Valon ja varjon leikki aurinkoisella ilmalla antoi oman tunnelmansa kulkijalle. Polun varrella on erilaisia infotauluja.

Vahteriston alue on selkeästi suosittu, sillä ihmisiä oli paljon ulkoilemassa. Talvisin alueella on ladut.

Piian pisteet: 3/5

“Mukava, helposti lähestyttävä ulkoilualue ja luontopolku.”

Kohde löytyy kirjoista:
Etelä-Suomen retkeilyopas 1

Lisätietoja: https://www.riihimaki.fi/uploads/2022/03/c8343c39-vahteristo_2022.pdf
Atsaleapuisto: https://www.visitriihimaki.fi/retkeile/kaupunkiluonto/



Leave a comment