Iso-Melkuttimen kierros, Loppi


Melkuttimilla on tullut käytyä useampaan kertaan, kavereiden kanssa kävelyllä ja myös polkujuoksua harrastamassa. Lähtöpaikalle saa ajella mukavia syrjäisiä teitä pitkin. Parkkipaikka on iso ja opastetaulujen tietoiskut luettuasi voit lähteä leveää polkua kohti Iso-Melkutinta.

Järven kiertävä polku on noin 5 kilometriä pitkä. Parkkipaikalta tulee noin kilometri matkaa rantaan, joten matkaa kertyy ainakin 7 kilometriä. Pari kapeaa kannasta syöksyy järven sisään ja niissä kannattaa käydä ihailemassa molemmin puolin avautuvaa järvimaisemaa. Näistä poikkeamista tulee helposti pari kilometriä lisää, joten jos haluat tutustua paikkaan perusteellisemmin, varaudu kävelemään yhteensä noin 10 kilometriä.

Parkkipaikalta kulkeva polku ohittaa suolammen ja lähestyessäsi järven rantaa, sijaitsee siellä mielenkiintoinen kaksoislaavu sekä hyvin hoidetut huussit. Kaunis hiekkaranta soveltuu hyvin uimiseen. Vesi on upean kirkasta ja jo pelkästään rannasta käsin kuikuilemalla on kiinnostavaa tutkia vedenalaista maisemaa.

Melkuttimen ympäristön metsä on aika karua ja sitä hallitsee männyt. Paikoin rantaan on jyrkempi lasku, kuten sukeltajien lähtöpaikkana olevilla portailla ja laiturilla. Polku nuolee pääosin mukavasti rantaa käyden välillä hieman kauempana metsikössä. Vastaavanlainen polku tulee mieleen Somerolla sijaitsevasta Iso-Valkeen luontopolusta, jossa yhdistävänä tekijänä nimenomaan erittäin kirkasvetinen järvi ja samankaltainen järven kierto.

Melkoinen sattumus kävi ollessamme täällä juoksemassa porukalla tammikuussa 2021. Olimme juosseet Iso–Melkuttimen, Vähä–Melkuttimen, Tammelan Kaitajärven sekä Saarijärven ympäri, yhteensä noin 17 km, ja loppuvaiheessa yksi kavereistani huomasi hukanneensa vuokra-auton avaimet jonnekin reitille. Käännyimme takaisin ja etsimme niitä ensin porukalla. Avaimia ei löytynyt ja teimme jo kyytisuunnitelmia ratkaistaksemme tilanteen. Pari henkilöä lähti sitkeinä sisseinä kiertämään jo juoksemaamme reittiä takaisin ja loppu porukka lähti kohti parkkipaikkaa märkine jalkoineen ja nälän jo pusertaessa luuta. Uskomatonta kyllä, loppujen lopuksi avaimet löytyivät reitin varrelta lumihangesta ja näin kaikki pääsivät onnellisesti kotia kohti.


Piian pisteet: 3/5

“Kirkkaan järven rantoja hivelevä luontopolku.”

Kohde löytyy kirjoista:
Etelä-Suomen retkeilyopas 1
Retkipaikka – Uudet seikkailut

Lisätietoja kohteesta:
https://www.luontoon.fi/melkuttimet

Leave a comment