Ruostejärven virkistysalueen polut, Tammela

Ruostejärvi on tullut itselleni tutuksi niin uima-, retkeily-, ulkoilu- ja juoksupaikkana sekä melonnan kautta. Ruostejärvellä sijaitsi aikanaan Hämeen luontokeskus, mutta se lopetti toimintansa ja viereinen Eerikkilän urheiluopisto osti tilat ja tällä hetkellä rakennus tuntee nimen Villa Erik.

Ruostejärvi on paikallisille tuttu hyvänä uimarantana, joka on erityisen lapsiystävällinen loivan pohjansa takia. Tällä rannalla on myös kauniit auringonlaskut eli jos niitä metsästät kuviin, käy ihmeessä Ruostejärvellä kesäiltana. Ranta on ihana harvoine mäntyineen ja rannalta pääsee jatkamaan polkuja molempiin suuntiin. Niemenkärki pohjoiseen oli ennen umpikuja, mutta urheiluopisto rakennutti kärjestä vastarannalle hienon sillan ja näin tätä kautta pääsee tekemään myös ympyräreitin urheiluopiston kautta. Tällä reitillä on polun lisäksi pitkoksia ja kiva näköalanyppylä penkkeineen. Paikoin reitti kulkee Härkätien viertä, mutta onneksi omalla polullaan.

Polut ovat mukavia kulkea ja sopivat myös maastopyöräilyyn. Parkkipaikalta tai rannasta länteen päin lähtevät polut ovat jyrkempiä. Laavuja on molempien reittien varrella. Erityisen hauska laavu on Toralahdella sijaitseva Meidän metsä -laavu, jonne päästäksesi täytyy järvi ylittää vetolossilla. Ainut harmillinen asia tässä kohteessa on ajoittain 2-tieltä kantautuva liikenteen ääni.

Merkityt polut ovat lyhyitä, mutta niitä yhdistelemällä saa aikaiseksi mukavan päiväretken tai iltalenkin.

Ruostejärveltä pääsee Hämeen ilvesreittiä pitkin Liesjärven kansallispuiston poluille. Lähellä sijaitsevalta Eerikkilän urheiluopistolta pääsee puolestaan polkuja pitkin aina Saaren kansanpuistoon ja Torronsuolle asti. Opistolta voi vuokrata kanootteja, kajakkeja, sup-lautoja kuin myös lumikenkiäkin. Opistolla on myös ruokailu- ja majoitusmahdollisuus, mikäli kaipaa retkelle muitakin fasiliteetteja kuin nuotioruokailun ja telttamajoituksen.

Piian pisteet: 4/5

“Monipuolinen kohde ja hyvä spotti auringonlaskuista pitäville.”

Kohde löytyy kirjoista:
Etelä-Suomen retkeilyopas 1

Lisätietoa kohteesta:
https://www.luontoon.fi/ruostejarvi

Leave a comment