Pääjärven virkistysalueen polut, Loppi

Pääjärvellä on tullut käytyä pari kertaa, yhden kerran koirien kanssa kävelemässä, toisella kertaa kaverin kanssa juoksemassa. Marraskuussa 2019 järvi tulvi ja kapean salmen ylittävän sillan yli ei olisi kuivin jaloin päässyt, joten lähdimme kiertämään reittiä vastapäivään.

Alue sijaitsee suhteellisen lähellä Forssan ja Hämeenlinnan välissä kulkevaa 10-tietä ja paikoin melu kuuluu reitille. Pidempi reitti, Pääjärven kierros, kulkee hetken aikaa lähellä isoa tietä. Olen itse lähestynyt reittiä Härkätien suunnasta ja ajaessani Somerolta Hämeenlinnaan valitsen aina tämän reitin maisemien ja tien mukavan mutkaisuuden takia. Pääjärven parkkipaikan kyltti tulee hieman yllättäen vastaan. Parkkipaikkaa vastapäätä tien toisella puolen jatkuu Hämeen Ilvesreitti kohti itää.

Parkkipaikalta kulkee viehättävä polku kohti laavua, joka on todella kauniissa paikassa niemen nokassa. Laavulta lähtee Kynnysniemen kierros, josta voi halutessaan jatkaa kannaksen ja sillan yli Pääjärven kierrokselle. Kynnysniemen kierros on reiteistä kauniimpi, se kiemurtelee harjuilla ja ohittaa suota ja kulkee järven rantaa. Pääjärven kierrokseen sisältyy enemmän talousmetsää ja tietä.

Piian pisteet: 3/5

“Oikein pätevä päiväretkikohde kauniilla laavulla ja järvimaisemilla.”

Kohde löytyy kirjoista:
Etelä-Suomen Retkeilyopas 1

Lisätietoja:
https://www.luontoon.fi/paajarvi

Leave a comment