Metsäkoivulan polku, Somero

Tämä on kotikuntani yksi parhaista luontokohteista. Metsäkoivulan polku on paikallisten aktiivien pykäämä polku ja se liikkuu kyllä hienoissa maastoissa.

Parkkipaikka on sopivan kokoinen. Se ei ole ikinä ollut täynnä, useammin tyhjä, välillä auto tai kaksi. Polku lähtee heti parkkipaikalta metsään. Polku seurailee maastonmuotoja kulkien kallioiden päällä ja välillä syvemmällä alhaalla. Mitä pidemmälle kallioinen polku etenee, sitä paremmaksi maisemat käyvät. Kallioilta on paikoin noin 30 metrin pystysuora pudotus alas, joten liian lähelle reunaa ei kannata mennä. Kallioilta näkyy metsämaastoa ja alla olevia suolampia. Sininen reitti kiertää kallioiden päällä ja punainen reitti käy myös alempana kallioseinämien alkulähteellä. Voin lämpimästi suositella molempia reittejä. Molemmat reitit nähdäkseen, on kuitenkin kuljettava hieman edestakaisin.

Reitin varrella on myös tulipaikka, jossa en ole koskaan nähnyt ketään. Reitti on ajoittain melko hankalakulkuinen, sillä se vaatii kallioiden päälle nousemista tai laskeutumista melkein nelivedolla. Yhteen kohtaan on laitetty myös köysi helpottamaan kulkua. Tänne ei siis kannata huonojalkaisen lähteä.

Reitin loppuosa koostuu hauskasta solasta, joka päätyy parkkipaikalle kulkevalle hiekkatielle. Tie on suljettu puomilla, joten autoja ei tarvitse jännittää. Reitin pituus on noin 4 kilometriä.

Metsä-Koivulan polun pohjoisreunassa on toinen parkkipaikka ja kun hiekkatietä jatkaa eteenpäin noin 500 metriä, pääsee pulahtamaan Ahvenisto -nimiseen tunnelmalliseen metsälampeen. Paikka on erittäin rauhallinen ja siellä on laituri, jossa on portaat veteen. Suoraan rannasta ei pääse uimaan kallioiden takia. Pääset laiturirantaan hiekkatien varressa olevan levennyksen kohdalta kulkemalla kallionyppylän yli.

Piian pisteet: 4/5

“Kaunis kallioinen luontopolku, jonne voi tulla nautiskelemaan ilta-auringosta maisemia katsellen.”

Kohde löytyy kirjoista:
Etelä-Suomen retkeilyopas 1

Leave a comment