Marraskuussa 2022 kirjoitin Instagramiin näin:

“Kauniaisten Trsäkmossen ja Gallträsk. Alkaa taas olemaan kyllä sellaset kelit, että tekis mieli suksia muualle eli päästä kauas pois Suomesta. Kauniisti ilmaistuna luonto asettuu lepoon, tosiasiassa kaikki kuolee, mätänee, rumenee, surkastuu, hukkuu, liejuuntuu, paleltuu, kalpenee ja ankeutuu. Ei tee mieli enää retkeilemään, kun kaikki on kylmää, märkää ja likaista.”

Olen edelleen samaa mieltä marraskuisesta Suomesta ja sen takia ajankohta ei tehnyt oikeutta tälle paikalle. Ajoin auton pienelle parkkipaikalle Gallträskin läheisyyteen ja lähdin koiran kanssa kiertämään järveä. Päivä oli toden totta harmaista harmain ja päätin siltä seisomalta, että tämä saa olla vuoden viimeinen retki. Piristystä paikkaan toi puusta veistetyt taide-esineet, jotka sopivat omalla tavallaan synkkyyteen täydellisesti. Reitti kulki pääosin järven rantoja seuraillen ja pieni pätkä oli asutusalueella kulkemista.

Gallträsk on ollut jossakin vaiheessa hyvin huonossa kunnossa ja sitä on paranneltu ruoppaamalla lietettä pois. Järvi on tärkeä virkistyskohde paikallisille asukkaille.

Järven kierrettyäni päätin tutustua vielä viereiseen pieneen Träskmossenin alueeseen, joka on pieni suoalue pitkospuineen. Alueelle oli koirien vieminen kielletty ja kuuliaisesti vein koirani autoon odottamaan lyhyen suovisiittini päättymistä. Maisema oli mäntyviidakkoa muutaman massasta poikkeavan yksilön täydentämänä. Suopursut tuoksuivat vienosti vuoden kierrosta välittämättä. Kierreltyäni pitkospuureitit ympäri palasin takaisin kohti autoa.

Tämä on yksi kohteista, jossa haluaisin käydä ehdottomasti uudestaan kesällä. Tämä on myös syy, miksi en halua retkeillä vuodenaikaan, kun puut ovat lehdettömiä. Toivon tapaavani elämää, en kuolemaa. Jollakin tavalla tuntuu, että vierailu menee hukkaan, kun ei näe paikkaa parhaassa loistossaan. Haluaisin istuskella Gallträskin rantapenkillä lämmöstä nauttien ja katsella ohilipuvia vesilintuja lehtien suhistessa yläpuolellani vihreän eri värejä vilkuttaen.

Piian pisteet: 2/5

“Pieni keidas betoniviidakon keskellä.”

Kohde löytyy kirjoista:
Uusi pääkaupunkiseudun retkeilyopas