Kävimme kaverini kanssa syksyllä 2022 tutustumassa sekä Tremanskärrin luontopolkuun että Kalajärven kallioihin, koska ne sijaitsevat hyvin lähellä toisiaan. Tremanskärrin parkkipaikkaa kannattaa ehdottomasti hyödyntää tässä kohteessa. Parkkipaikalta lähdettäessä ylitetään Vihdintie ja jatketaan tien reunaa ylämäkeen. Asutusalueelle kääntyvän tien jälkeen alkaa metsä ja siitä siirryimme tien reunasta jonkunlaiselle polulle ja lähdimme seurailemaan sitä.
Täällä sai todella kuljeskella rauhassa. Välillä löysimme selkeitä polkuja, välillä lähdimme itse harhailemaan kallioiden painanteisiin. Kulku oli tietenkin huomattavasti helpompaa kallioiden päällä, sillä painanteissa oli paikoin aika soista ja painanteiden reunat olivat aika jyrkkiä. Kaarsimme suojelualueen muodon mukaisesti kohti Kalajärven lounaisosaa ja rantaa lähestyessä polut levenivät ja vastaan tuli metsäautotie. Kävimme rannassa katselemassa Kalajärven maisemia ja ihmettelemässä lähellä rantaa kelluvaa turvelauttaa, jonka päällä kasvoi pieni puu. Sain upean idean ja päätin yrittää suppailla lautan kanssa. No, lautta kellahti ympäri heti kun yritin astua siihen ja palkaksi sain märät jalat. Kaikki, mikä kelluu, ei ole kantavaa.
Rantahaahuiluiden jälkeen lähdimme takaisinpäin seuraamalla rantaa ja kävelimme asutusalueen läpi, jossa olikin siellä täällä rakennustyömaita.
Kalajärven kalliot eivät tehneet lähtemätöntä vaikutusta. En tiedä, oliko syynä väsymys, kun yksi kohde oli jo takana vai mikä jätti vaisun mielikuvan. Alue oli ihanan luonnontilainen ja törmäsimme siellä muunmuassa peuran kalloon. Puita oli sikinsokin painanteissa ja kulku siellä oli välillä hieman hankalaa. En tiedä, miten nyt osaan kirjoittaa tuntemuksistani siten, etten aiheuta pettymystä. Metsittyneet kallioalueet ovat omassa mielessäni jotenkin niin yleisiä Suomessa, etten osannut arvostaa tarpeeksi alueen erityisyyttä. Ehkä kaipaan enemmän vaihtuvia maisemia ja avaria näköaloja. Joka tapauksessa on upeaa, että asutusalueen viereen jätetään suojeltuja alueita ja lähelle rakentuvan alueen lapsille tämä metsikkö tuleekin tarjoamaan jännittävän leikkipaikan. Haluan ainakin uskoa siihen, että virtuaalimaailma tulee kokemaan laskusuhdanteen ja joku tulevaisuuden lapsista tietää tästä metsiköstä jokaisen kolkan ja vuosikymmenten jälkeenkin kävelee samaisella alueella herkistyneenä muistellen omaa huoletonta nuoruuttaan.
Piian pisteet: 2/5
“Nimensä mukaisesti: Kalajärvi ja sen kalliot.”
Kohde löytyy kirjoista:
Uusi Pääkaupunkiseudun retkeilyopas
Kotinurkilta kallioille – Espoon luontokohteet







