Sorlammen luontopolku, Espoo

Sorlammen maastoihin on tullut pari kertaa tutustuttua polkujuoksun merkeissä. Tällaisissa kohteissa meinaa vaan juoksu jäädä vähemmälle, kun joka paikasta löytyy jotain mielenkiintoista tutkittavaa.

Sorlammen luontopolku on Nuuksioon johtavan tien varrella, mutta selkeästi oma kokonaisuutensa, vaikka yhdyspolkuja pitkin sieltä pääseekiin Nuuksion poluille. Alue on nimeltään Hakjärven luonnonsuojelualue ja Sorlampi yksi sen järvistä. Luontopolun koilliskulmassa on Pirttimäen ulkoilualueen reittejä. Luontopolun pituus on noin 5 km ja se on merkattu keltaisin maalimerkein.

Luontopolulla on oma parkkipaikka ja sieltä polku lähtee laskeutumaan alaspäin kohti puronotkoa ja siltaa. Polulla riittää ihmeteltävää, on vanhaa metsää, kallioita, lohkareita, hiidenkirnuja, puroja, näköalapaikka ja kaiken kukkuraksi Hiidenpesän luola. Luola sijaitsee kivisen rinteen yläosassa ja se on pari metriä korkea. Lohkareiden vieressä kasvava puu on kuin kivettynyt sekin.

Joulukuussa 2020 maasto oli märkää ja maisema tunnelmaltaan hiljainen ja hämärä, niin kuin Suomen joulukuut nyt yleensä tuppaavat olemaan. Polulla on liukkaita kiviä ja juurakoita, joten varovainen saa olla. Kenkien kastumistakuu on melko varma märkinä vuodenaikoina, ellei oikeasti turvaudu kumisaappaisiin. Reitillä on pitkospuita, mutta vettyneet alueet valtaavat helposti polut. Reitillä on myös paljon korkeuseroja. Tänne pitäisi mennä ehdottomasti joku kerta uudestaan ajan kanssa.

Piian pisteet: 4/5

“Jos Nuuksion kansallispuisto olisi talo, Sorlammen luontopolku olisi sen piharakennus.”

Kohde löytyy kirjoista:
Uusi pääkaupunkiseudun retkeilyopas
Kotinurkilta kallioille – Espoon luontokohteeet

Lisätietoja: https://uuvi.fi/fi/kohde/sorlammen-luontopolku/

Leave a comment