Sipoonkorpi on mielestäni omalaatuinen kansallispuisto. Maisemat ovat tietyistä paikoista aika urbaanit ja valitettavan meluisat. Toisaalta paikasta löytyy myös hiljaisia soppeja ja tietysti hienoa luontoa. En tunne tarpeeksi hyvin puistoa, jotta osaisin antaa parempaa arviota, mutta tämä on hieman tällainen mysteeripuisto, jolle pitäisi antaa lisäaikaa.
Kalkinpolttajan polku on tullut tutuksi juoksukuvioista. Olen juoksukaverini kanssa käynyt täällä lenkillä ja taisimme YLE:n Mennään metsään -kiertueellakin kulkea ainakin osittain samaa reittiä. Muistan, että YLE:n kierroksella juostiin Högbergetin kalliolla, jossa kaverini kompastui kalliossa kiinni olevaan metalliseen nuppiin ja meni täysin rähmälleen. Juoksukaverini kanssa kahdestaan juostessamme aloitimme reissun Kuusijärven parkkikselta ja siitä polkua pitkin Bisajärven kautta Kalkinpolttajan polulle. Korkeuseroja oli paljon ja niitä helpottamaan oli rakennettu useampaan paikkaan portaat. Sammalta on täällä valtavasti ja metsät ovat vihreitä kirjaimellisesti pohjia myöten ja se on mielestäni satumaisen kaunista. Reitin pituus on hieman alle viisi kilometriä, mutta Kuusijärveltä aloittaessa matkaa tulee yhteensä noin 14-15 km.
Kalkinpolttajan polku on saanut nimensä alueella sijaitsevasta vanhasta louhoksesta, josta on louhittu yllätys yllätys: kalkkia. Louhos on käytännössä kuoppa, joka on täynnä vettä. Myös vanhoja kalkkiuuneja on löydetty alueelta. .
Kuusijärvellä on kahvila-ravintola sekä suosittu sauna ja uimapaikka. Talvisin täällä pääsee avantoon. Parkkipaikka on iso ja suosittu, mutta jossain vaiheessa autoista valitettavasti varastettiin tavaraa. Arvotavaroiden jättämisestä autoon varoiteltiin myös naapurimaan Viron kansallispuistojen parkkipaikoilla ja on tosi harmillista, jos tämä trendi iskee myös Suomeen. Joka tapauksessa Kuusijärvi on oikein hyvä paikka aloittaa ja varsinkin lopettaa retket, sillä retkeltä pääsee suoraan saunaan ja uimaan. Ravintolassa söin vegaanisen hampparin ja se oli oikein hyvä.
Piian pisteet: 4/5
“Tämä sammalenvihreä reitti on vaativa korkeuserojen takia, mutta se juuri tekeekin tästä paikasta mielenkiintoisen.”
Kohde löytyy kirjoista:
Uusi pääkaupunkiseudun retkeilyopas
Lisätietoja: https://www.luontoon.fi/sipoonkorpi/reitit#kalkinpolttaja







