Omistan kaverini kanssa vesivempeleen, joka on sekoitus kumikanoottia ja kumikajakkia ja sen nimi on Challenger. Köyhänä tilasin sen aikoinaan jostain verkkokaupasta, kun ei ollut varaa ostaa oikeaa. Tässä pumpattavassa mallissa houkutti myös sellainen kätevä seikka, että sen voi yksinkertaisesti tyhjentää ja pakata pikkuautoon mukaan. En edes muista, mikä oli se ensimmäinen paikka, jota varten kapine oli saatava, mutta nyt viime aikoina olen ollut erityisen innostunut siitä. Mankinjoen seikkailu vain lisäsi intoa.

Helatorstai oli sovittu seikkailupäivä. Sitä ennen suunniteltiin, jännitettiin ja itse ainakin tavasin Karttaselainta ahkeraan tahtiin. Emme olleet ihan varmoja, mitä tuleman piti, mutta ainakin kaverini tiesi, että kyllä joella muitakin melojia oli näkynyt. Suunnitelma oli siis meloa Mankinjokea myötävirtaan Espoonlahtea kohti ja jatkaa sieltä Espoonjokea pitkin kohti Lasilaaksoa. Koska kulkuneuvomme on hieman kiikkerä, jännitin ehkä eniten sitä, että molskahdamme jokeen tai joudumme lahdella merihätään, jos sattuu olemaan tuulinen päivä. Ensin mietimme edestakaista reittiä, mutta koska kevät oli vielä käynnissä, ajattelimme vastavirran olevan liian kova pala. Oikeastaan ajankohta ja olosuhteet osoittautuivat loppupeleissä erittäin hyväksi, pahimmat kevättulvat olivat takana, mutta vettä oli kuitenkin riittävästi.

Jätimme auton Espoonkartanon pihan parkkipaikalle. Parkkis on varattu kartanon vierailijoille, mutta saimme työntekijältä luvan jättää auton tyhjälle parkkipaikalle muutamaksi tunniksi. Lähtöpaikan vieressä kulki autoille tarkoitettu silta ja heti sen toiselta puolen alkoi pieni koski ja kävimme rantojen kautta tutkimassa, uskaltaisimmeko mennä siitä. Päätimme yrittää ja siitä sitten Challenger vesille, eikun kyytiin ja kohti koskea!

Kosken mittakaavahan oli erityisen pieni, mutta se tuntui jännittävältä. Virtaus oli reipas ja se imaisi meidät mukanaan, vauhdikkaasti mutta pehmeästi. Tuntui lähinnä kuin olisi Linnanmäen laitteessa ja naurun säestämänä totesimme, että tekisi mieli heti mennä uudestaan. Jatkoimme kuitenkin matkaa, joka tyssäsi aika nopeasti joen päälle kaatuneeseen puuhun. Puusta ei päässyt yli eikä ali, joten ei muuta kuin rannan kautta ohitus. Ranta oli vaikeakulkuista ja rantatörmä hyvinkin savinen ja liukas, joten homma meni aikamoiseksi rymyämiseksi. Jouduimme aika pian toiseenkin otteeseen uusimaan operaation samasta syystä, mutta siitä seuraavat puut onnistuimme alittamaan ja jotkut myös ylittämään pienellä pohjakosketuksella.

Reitti oli mielenkiintoinen, sekoitus urbaania ympäristöä ja luontoa. Jokipenger oli täynnä valkovuokkoja ja rantapuut jo vihersivät. Alhaalla sai meloa aika rauhassa, liikenteen ääntä oli tottakai paikoin ihan kuuluvastikin, mutta se ei muutamaa vilausta lukuunottamatta näkynyt. Oli hassua olla joella piilossa. Virta vei paikoin mukavasti eteenpäin ja sai vain istuskella ja nautiskella linnuista, jännistä puun juurista ja joen muuttuvista maisemista.

Merta lähestyessämme tulimme ensin luonnonsuojelualueelle ja maisema muuttui ruovikkoiseksi. Merenlahti aukeni eteemme ja siellä olikin hieman enemmän aaltoja ja hetkellisesti sai meloa ihan kunnolla päästäkseen eteenpäin. Etsimme Espoonjoen suuta, joka oli yllättävän hankala huomata kaislikon takaa. Näimme joutsenia, harmaahaikaran, erilaisia vesilintuja ja aiemmin joen varressa paljon laululintuja. Muut tähyilivät lintuja tornista ja tuntui etuoikeutetulta olla lintujen kanssa samassa elementissä. Espoonjokea pääsi melomaan yllättävän mukavasti vastavirtaan, eikä siellä ollut puita tiellä. Maisemat lipuivat talojen pihojen ohi, mikä sekin oli omalla tavalla mielenkiintoista katseltavaa. Rantauduimme Lasilaaksoon, josta nappasimme kaverini auton ja siirryimme takaisin lähtöpisteelle.

Joella varrella oli jonkin verran roskia ja keräsimme ensisijaisesti vaaralliset ongenkoukut ja siimat pois. Tästä heräsi myös ajatus mennä reitille joskus uudestaan roskienkeruutalkoisiin. Sää muuttui pilvisestä aurinkoiseksi ja tuuli ei haitannut liikaa edes merenlahdella meloessa. Retki oli oikein onnistunut, tarpeeksi jännitystä ja seikkailua, hyvää evästä ja hauskoja hetkiä. Reittiä voin suositella, jos on hieman seikkailunhaluinen. En osaa sanoa, mitä kovat kajakit pitävät pohjakosketuksista ja melojan koosta riippuen kaikkien puiden runkojen alta ei välttämättä mahdu. Jollekin toiselle tämä reitti saattaisi tuntua seikkailun sijaan painajaiselta, kun taas meille se oli sopivan haastava ja jännittävä. Retkeen käytimme alku- ja loppuvalmisteluineen sekä evästaukoineen aikaa noin kolme tuntia.

Piian pisteet: 5/5

“Tämä reitti ei sovi tosikoille, pilkettä silmäkulmaan ja kohti seikkailuja!”

Iloiset melojat.

Reissu aloitettiin Espoon kartanolta, itse asiassa tämän sillan toiselta puolen. Tässä vaiheessa kävimme vielä maitse kartoittamassa seuraavan kuvan kuohuja.

Mietimme, uskallammeko mennä tästä. Uskallettiin ja hyvin päästiin. Virtaus oli voimakas ja naurettiin kuin Linnanmäellä.

Jänniä juurakoita.

Ensimmäinen puunrunko, joka oli pakko kiertää rannan kautta.

Alkupäässä oli useampi pienempi kuohu.

Evästauko pidettiin toisen jalkautumisen yhteydessä.

Reitille osui useampi silta.

Taas puu, mutta tästä selvittiin ali juuri ja juuri.

Mankinjokea leimasi kuohut, sillan alitukset, saviset rantapenkereet ja orastava vihreys.

Merta lähestyessä joki tyyntyi jonkin verran. Virta kuljetti kuitenkin ihan mukavasti eteenpäin.

Merta lähestyessä joki myös leveni ja maisema muuttui samalla ruovikkoiseksi. Alue on Espoonlahden luonnonsuojelualuetta.

Espoonlahti.

Espoonjoen suuta etsittiin tovi. Vastavirtaan melominen sujui yllättävän mukavasti. Täällä oli selvästi enemmän asutusta joen rannalla verrattuna Mankinjokeen.

Matkalla kerättiin puihin tarttuneita uistimia, koukkuja ja siimoja.