Nämä kohteet bongasin kirjoista poiketen Janakkalan kunnan sivuilta. Pääkohteenani oli alunperin Rahitunmäki ja lähteillä piti vain poiketa matkan varrella, mutta näinpäs sitten kävi, että vietin puoli päivää haahuillen lähteillä ja niiden takaa alkavan Someronvuoren maisemissa.

Toukokuun alussa 2024 pakkasin retkirepun sekä koiran autoon ja lähdin kohti Janakkalaa. Lähteitä lähestyessäni tien vasemmalla puolen kohosi valtava harju, joka herätti kiinnostukseni. Tie parkkipaikalle oli huomaamaton ja pieni, mutta karttasovelluksen avulla tajusin jarruttaa ajoissa. Pienellä parkkipaikalla tutkin maastokarttaa ja näin, että vieressä oleva harju on polkuja täynnä ja oikeastaan ne jatkuivat myös vastakkaiseen suuntaan aina Janakkalan keskustaan saakka. Kaikkeen ei kuitenkaan ollut aikaa tällä kertaa, vaan päätin keskittyä lähteisiin ja niiden takana sijaitsevaan Someronvuoreen.

Lähde oli heti parkkipaikan vieressä ja en heti tajunnut, miten isolle alueelle lähdelampi levisi. Joka tapauksessa jo heti parkkiksen tuntumassa oleva lampimaisema oli todella mielenkiintoinen. Tikka rummutti lähellä, samoin äänessä olivat pajulintu, laulurastas, peippo, sinitiainen sekä sepelkyyhky ja valitettavasti ääneen pääsi myös jonkun verran läheiseltä tieltä kantautuva autojen hurina. Vesi lähteissä oli äärettömän kirkasta ja pohja oli lähes käsin kosketeltava. Siellä täällä oli jänniä syviä aukkoja, varmaankin niitä lähteitä, jotka olivat kaikessa salaperäisyydessään hieman pelottavia. Ikään kuin veden alle jääneitä kaivoja, jonne saattaisi tipahtaa. Lähdin kiertämään parkkikselta alkavaa metsätietä ja sillan kohdalla puro solisi niin kauniisti. Jatkoin eteenpäin, kunnes tajusin, että olen jonkun pihapiirissä ja käännyin takaisin. Kiersin ojan toisen puolen polkuja ja lampareet sekä ympäröivä maasto muuttuivat kokoajan vain mielenkiintoisemmaksi. Lahonneita ja kaatuneita puita, erilaisia rantakasveja ja se jännä salaperäinen tunnelma. Muitakin ihmisiä saapui lähteitä ihmettelemään ja kierreltyäni pari kertaa aluetta ympäri, lähdin kävelemään kohti Someronvuorta.

Polkua käytti selkeästi myös maastopyöräilijät ja maasto oli myös ihanteellista polkujuoksun harrastamiseen. Oli siellä joku hevosellakin mennyt. Jonkun matkaa kuljettuani saavuin Ladun majalle ja siinä vaiheessa alkoi olla jo kova nälkä. Halusin kuitenkin säästää evästaukoani vielä parempaan paikkaan. Ladun majalta löytyi kiva laavu, mutta ei kuitenkaan kiinnostanut tuijotella parkkipaikkaa, joten jatkoin eteenpäin ja valitsin polkuja sattumanvaraisesti. Tarjolla oli myös metsätievaihtoehto, mutta ajattelin tulla sitä pitkin takaisin.

Polkuja ja teitä tallustellessa vasemmalla puolella kohosi upea harjumaisema mäntyineen. Edempänä vielä jäässä olevien Someronlammien ja kivikautisen asuinpaikan (josta en kyllä oikeastaan löytänyt merkkiäkään paitsi kyltin) kohdalla metsä ja polku oli myös todella kaunis. Kuuset reunustivat polkua ja aurinko siivilöityi kauniisti puiden välistä. Nälkä ajoi eteenpäin ja ajattelin tähdätä Kolmilammille saakka, syödä siellä ja lähteä takaisinpäin.

Kohti Kolmilampia polut risteilivät harjumaastossa kiemurrellen ylösalas ja korkeuserot olivat aikamoiset. Kiertelin lampia ja parkkeerasin itseni hiekkarannalle syömään evästä. Harjujen kapuaminen oli nostattanut hien pintaan ja oli aika keventää vaatteita ja levätä. Kesemmällä tässä olisi oiva uimapaikka, nyt lammet olivat vielä osittain jäässä.

Lounastauon jälkeen oli edessä hikinen nousu korkeimman harjun päälle ja ylös päästyäni jäi taas vasemmalle puolelle upea maisema, tällä kertaa alaviistoon. Seurailin perhosia ja ihailin keväistä luontoa. Kävelin aina hiekkakuopalle saakka ja istahdin reunalle katsomaan maalaismaisemia, jotka näkyivät maiseman avoimuuden takia hyvin. Rymysin hiekkakuopan reunaa alas ja kävelin metsäautoteitä pitkin takaisin parkkipaikalle. Retkipäivän aikana valkovuokot puhkesivat kukkaan polun vieressä.

Tässä kohteessa tykkäsin erityisen paljon tietenkin salaperäisistä lähteistä ja niiden luomasta jännästä ympäristöstä. Mitään varsinaisia retkeilyrakenteita ei reitillä Ladun majaa lukuunottamatta ollut, mutta eipä se haitannut. Alue on ollutkin todennäköisesti pitkän pätkän paikallisten tiedossa ja käytössä, mutta kyllä sinne helposti saisi myös retkeilyreitin tai luontopolun luotua. Vaihteleva maasto ja korkeuserot tekivät paikasta mielenkiintoisen. Suosittelen käymään!

Piian pisteet: 4/5

“Salaperäiset lähteet ja komea harjumaasto.”