Elokuun aurinkoisena päivänä 2024 lähdimme kaverini kanssa tutustumaan Salon muinaiskohteisiin. Aiemmilla yhteisillä retkillä sekä yksinäni olin tutustunut jo moneen muuhun Salon retkikohteeseen, mutta nyt valitsimme ohjelmaan neljä historiaan liittyvää pääkohdetta: Haapaniemen linnanrauniot, Ilmusmäen, Hakastaron linnavuoren ja Somerojan uhrilähteen. Päivän aikana piipahdimme katselemassa myös Salon keskustasta löytyviä kuppikiviä.

Matka kohti raunioita kulki viehättävien pikkuteiden kautta Kiskon kirkonkylän läpi vielä pienemmälle tielle, joka oli sopiva juuri yhdelle autolle. Jos paikkaan ei olisi ollut minkäänlaisia kylttejä, olisin epäillyt ajaa lähemmäksi. Autoille ei ollut osoitettu mitään parkkipaikkaa, joten hetken tuumailun jälkeen auto jätettiin tien vieressä olevan navetan pihaan, vastapäätä raunioille opastavaa kylttiä.

Raunioille oli kyltin ohjeistamana vain noin 50 metrin matka, mutta saimme matkaan kulumaan yllättävän kauan aikaa tutkiessamme erilaisia kasveja. Rauniot alkoivat pilkottamaan edessäpäin hylätyn näkoisen punaisen mökin jälkeen. Tutustuimme raunioihin ensin kiertämällä ne ulkoapäin ja kertasimme opaskyltistä paikan historiaa. Ensivaikutelma paikasta oli vaikuttava, koska linnanrauniot saattavat joskus olla vain muutama kasassa oleva sammaloitunut kivi. Tänne kannatti tulla.

Nousimme linnan katolle, jossa sammaleen ja erilaisten kasvien keskellä oli erilaisia huoneiden perustuksia ja pari tulisijaa muistuttavaa latoumusta. Tutkailimme lisää kasveja ja lähdimme tovin kuluttua laskeutumaan kierreportaita alas kellariin. Olin ottanut otsalampun mukaan, jolla lähinnä tarkastelin, ettei lattialla ollut mitään roskia, jotka voisivat satuttaa koirani jalkoja. Lattia oli siisti ja ikkunoista tuli valoa sen verran, että ilman lamppuakin olisi pärjännyt.

Alakerta koostui muutamista huoneista. Seinät olivat paksut ja niissä oli muutamia ikkuna-aukkoja. Holvikaaret olivat todella hienot ja ylipäätänsä koko paikka. Täällä voisi hyvin järjestää hääkuvauksia tai jotain muita kuvauksia. Katto oli paikoin jännää liuskekiveä ja mietin, että täällä on pakko asustaa lepakoita. Napsimme kuvia sekä videoita ja lähdimme vähitellen palaamaan autolle tyytyväisenä näkemästämme.

Tässä kohteessa tykkäsin erityisesti siitä, että paikan mielenkiintoisuuden lisäksi se oli erittäin siisti. Rauniot sijaitsevat yksityismailla, joten kaikki töhryt, lasinsirut ja roskat puuttuivat kokonaan. Paikka ei ollut myöskään yhtään pelottava, tosin iltahämärässä voisi mielikuvitus alkaa laukkaamaan. Paikalla ei ollut ketään meidän lisäksi ja tästä paikasta en ole nähnyt muualla mainintaa kuin allaolevassa kirjassa. Täytyy siis taas kiittää kirjailijaa, Tuomo Kesäläistä, joka teoksensa kautta johdatti minut ja ystäväni taas uuteen paikkaan ja seikkailuun.

Piian pisteet: 4/5

”Ennalta-arvaamattoman hieno ja ehdottomasti tutustumisen arvoinen kohde.”

Kohde löytyy kirjoista:

Retkeilijän linnat ja rauniot

Ilman kyltitystä olisi ollut hieman nihkeätä liikkua maatilan rakennusten keskellä.