Syyskuun lopussa 2024 päätimme tehdä hyvän ystäväni kanssa pitkästä aikaa yhteisen retken. Olimme viimeksi nähneet kesäkuussa Ruotsin reissulla, kun olimme valloittamassa naapurimaan kansallispuistoja ja oli aika päivittää kesän kuulumiset. Selailin lukuisia retkikirjojani etsien sopivaa kohdetta, joka olisi molemmille noin puolessa välissä matkaa toistemme luo. Vaikka 2-tien osuus Forssasta etelään alkaa olemaan aika hyvin koluttu, löysin kuitenkin vielä käymättömän paikan Raija Hentmanin Etelä-Suomen retkeilyopas 1:stä: Vihdissä sijaitseva Konianvuori ja sen hiidenkirnu.
Olin silmäillyt kirjan kohdetta useamman kerran jo aiemminkin ja oikeastaan reitin lyhyyden (noin 2 km edestakaisin) takia se oli jäänyt kerta toisensa jälkeen käymättä. Ajattelin sen sopivan kuitenkin hyvin mahdolliseen epävakaiseen säähän ja verkkaiseen kuulumiskävelyyn ystäväni kanssa. Kirja lupaili myös näköalapaikkaa, joten mukaan pakattiin tietenkin eväät. Ilmaan mitään sen suurempia ennakko-odotuksia paikkaan liittyen, koinkin upean yllätyksen: löysin tähän asti näkemistäni Suomen hiidenkirnuista kaikkein upeimman.
Jätimme autot kirjan ohjeistuksen mukaan Moksijärven uimarannan parkkipaikalle. Parkkiksella oli useampi auto, mutta myöhemmin tajusin niiden kuuluvan mökkiläisille, jotka ovat siirtyneet veneellä saareen. Ranta oli tyhjä, mutta saaresta kantautui ihmisten ääniä vähän turhankin kuuluvasti. Uimakamppeita ei tullut otettua tällä kertaa mukaan, mutta jos kävisin täällä joskus kesemmällä, olisi pulahdus kauniiseen järveen kiva lisä retkelle.
Lähdimme kävelemään samaa hiekkatietä takaisinpäin, jota pitkin olimme juuri körötelleet autoillamme perille. Tarkistin välillä Karttaselaimesta sijaintiamme, jotta löytäisimme oikean risteyksen mökkiteiden lomasta. Muutaman risteyksen jälkeen käännyimme vasemmalle seuraillen Moksijärven rannan tuntumassa kulkevaa tietä, jonka varrella oli useampia mökkejä. Vähitellen pieni lehtien täplittämä tie muuttui enemmän poluksi ja vastaan tuli luonnonsuojelualueen merkki. Kävelimme verkkaisesti viihtyisää polkua pitkin luontoa ihmetellen ja yritimme tunnistaa outoja sieniä, kuuntelimme harvoja lintuääniä sekä tutkimme kantoja ja koloja. Tavoitteena oli myös löytää hiidenkirnu ja Karttaselainta apuna käyttäen huomasin olevamme aika kohdalla. Polun oikealla puolella kohosikin Konianvuoren kalliot ja reitti ylöspäin näytti olevan melkoista ylämäkeä. Päättelin, että hiidenkirnulle täytyy mennä polku, mutta kohteen jäädessä jo kartan mukaan taakse, lähdimme painelemaan summamutikassa rinnettä ylöspäin. Nousu olikin aika haastava ja perille päästyämme näimme heti polun, joka olisi tuonut meidät perille suoraan kohteeseen.
Hiidenkirnut ovat oman kokemukseni mukaan lähinnä vettä täynnä olevia kuoppia, joiden syvyydestä ja mahtavuudesta on kauhean vaikea sanoa mitään. Ruotsissa Kosterhavetin kansallispuistossa olen nähnyt rantakallioissa upeita avoimia hiidenkirnuja, jotka olivat uskomattoman sileiksi hioutuneita (joista tuli mieleen myös Högbergetin luola). Mutta Konianvuoren hiidenkirnu oli Suomen mittakaavassa mahtava näky! Ensinäkin se oli niin valtava, etten todellakaan odottanut sellaista seinämää eteeni. Toisekseen se tosiaan on seinämään muodostunut kirnu ja täten hyvin erilainen aiemmin näkemistäni kirnuista.
Hämmästelimme ja ihailimme kirnua joka suunnasta ja samaan aikaan havaitsin, että sen vieressä kalliossa on hieno rako- tai rotkoluola (en tiedä oikeaa termiä), jonne ehkä mahtuu kävelemään. Olin niin innoissani, etten tiennyt mitä kohdetta tutkisin ensimmäisenä. Paikalle tuli isä poikansa kanssa ja poika paineli vuorikauriin lailla ympäriinsä kaikki kolot ja kiersi koko kirnun yläkautta. Jäimme ystäväni kanssa ihailemaan sileää kirnun seinämää, joka oli kohokuvioineen kuin valtava kartta. Jäätyämme taas kahdestaan kaverini kanssa, lähdimme tutustumaan rotkoluolaan. Ensin sisään hivuttautui kaverini ja jäin koiran kanssa seuraamaan ulkopuolelle tilannetta. Kun reitti oli selvä, lähdin koiran kanssa perään. Rako on ahdas ja sivuttain menemällä kallionseinämien välissä pystyy juuri kulkemaan. Seinämät olivat ehkä noin neljä metriä korkeat ja maa oli tasaista. Rakoa pääsi etenemään ehkä noin 6-7 metriä ja perällä oli pieni komero. Fiilistelimme hienoa luonnon muodostelmaa ja kuvailimme tunnelmia, jonka jälkeen hivuttauduimme rakosesta takaisin kuolevaisten maailmaan.
Kiven sisässä käynnin jälkeen lähdimme seurailemaan polkua kohti Konianvuoren lakea. Polku oli ajoittain hieman vaikeakulkuinen, sillä siihen kuului kivipaasien ylitse kiipeämistä. Huipulta avautui hieno näkymä Moksijärvelle ja silmät säihkyen kaikesta jo kokemastamme asetuimme ihailemaan maisemaa ja korkkaamaan eväät. Päivälle oli luvattu ennusteen mukaan sadetta, mutta onni oli matkassamme ja saimme nauttia eväät kohtuullisen kirkkaassa säässä.
Evästauon jälkeen laskeuduimme Konianvuorelta alas ensin hiidenkirnulle ja siitä virallista polkua pitkin alas polulle. Kävelimme rannan mukaista polkua vielä jonkin matkaa eteenpäin seuraavaan tienristeykseen, ja koska siitä eteenpäin luvassa olisi ollut vain heinikkoista tietä, päätimme kääntyä takaisin. Ilman poikkeamia matka takaisin autolle menikin nopeasti ja sateen vyöryessä kohti, lähdimme jatkamaan juttujamme Karkkilan ABC:lle.
Yhteenvetona retkestä voi sanoa klassisen kliseen: kannatti lähteä. En saanut Hentmanin kirjan kuvauksen perusteella paikasta niin houkuttelevaa kuvaa, mitä se loppupeleissä tarjosi. Ja en nyt yhtään liioittele kokemuksiani, mutta kun luontopolkuja on tullut kierreltyä Suomessa jo useampi sata, on aivan mahtavaa löytää joku ennen näkemätön luonnonmuodostelma, josta ei ole aiemmin kuullut tai nähnyt kuvia. En tiedä ihastuinko enemmän hiidenkirnuun vai rotkoluolaan, mutta yhdessähän ne tarjosivat huikean ja monipuolisen elämyksen. Fiilis retken jälkeen oli tietenkin huippu ja suosittelenkin tätä kohdetta lämpimästi kaikille seikkailuhenkisille.
Piian pisteet: 4/5
”On upea fiilis löytää uusia luonnonmuodostelmia, joista ei ole ikinä kuullut kenenkään puhuvan. Tämä on se syy, miksi retkikirjat ja kaikki niiden esittelemät reitit ja kohteet kiinnostavat. Ikinä ei tiedä, miten hieno paikka tulee vastaan.”
Kohde löytyy kirjoista:
RETKI JA REISSU 