Opiskellessani luonto- ja eräoppaaksi vuosina 2023-2024 tuli mieleeni idea siitä, miten hienoa olisi toteuttaa vaellus ihan joka kuukausi, vaikka pienikin. Olisi jotain, mitä odottaa ja suunnitella (varsinkin talvella), aivan kuten odotin aina kouluviikkoja ja sen tuomia maastoharjoituksia arjen aherruksen keskellä. Olen useamman vuoden haaveillut ulkomailla vaeltamisesta ja tankannut kirjoistani vaikka minkälaisia upeita reittejä, jonne haluaisin lähteä. Se on ollut myös yksi syy hakeutua edellä mainittuun koulutukseen, jotta saisin lisää oppia ja varmuutta niin erätaidoista kuin varusteista. Olen ollut kesäretkeilijä ja -vaeltaja, mutta koulun kautta olen saanut inspiraatiota lähteä luontoon myös muina vuodenaikoina ja olen löytänyt oman tapani ja varusteeni nukkua yöni palelematta myös talvella. Talvet ovat henkilökohtaisesti minulle kovin vaikeita, ja vaikka talvivaellukset kiinnostavatkin, en kykene elämään ajatuksen kanssa, että joutuisin olemaan koko talven Suomessa. Siksi olen päättänyt tehdä osan vaelluksista ulkomailla. Valmistun koulusta joulukuussa 2024 ja seuraava vuosi, 2025, saa luvan olla muutoksen vuosi, jossa tähtään kohti unelmiani luonnossa liikkumisen suhteen. Tässä alustava suunnitelma:
12 vaellusta vuodessa, vuosi 2025
Tammikuu – GR 131 – La Gomera, Kanariansaaret
2-3 päivän vaellus sisältää La Gomeran saaren osuuden pitkän matkan vaellusreitistä, joka kulkee kaikkien Kanariansaarten läpi. (n. 43 km)
Helmikuu – GR 132 – La Gomera, Kanariansaaret
6-8 päivän vaellus reitillä, joka kulkee La Gomeran saaren ympäri. (n. 120-140 km)
Maaliskuu – Hiihtovaellus – Suomi
Paikka ja kesto vielä mietinnässä.
Huhtikuu – West Highland Way – Skotlanti
6-8 päivän vaellus Skotlannin klassikkovaellusreitillä. (n. 154 km)
Toukokuu – Melontavaellus – Suomi
Paikka ja kesto vielä mietinnässä.
Kesäkuu – Vaellus – Ruotsi
Vaellus jossakin Ruotsin kansallispuistoista.
Heinäkuu – Melontavaellus – Suomi
Paikka ja kesto vielä mietinnässä.
Elokuu – Vaellus – Ruotsi
Vaellus jossakin Ruotsin kansallispuistoista.
Syyskuu – Kevon kanjoni – Suomi
6-8 päivän ruskavaellus. Näillä näkymin sekä Kevon että Kuivin reitti (n. 120 km).
Lokakuu – ? – Suomi
Joku lyhyt vaellus, paikka ja kesto vielä auki.
Marraskuu – GR131 – Lanzarote, Kanariansaaret
4-5 päivän vaellus sisältää Lanzaroten saaren osuuden pitkän matkan vaellusreitistä, joka kulkee kaikkien Kanariansaarten läpi. (n. 70 km)
Joulukuu – GR131 – Fuerteventura, Kanariansaaret
8-10 päivän vaellus sisältää Fuerteventuran saaren osuuden pitkän matkan vaellusreitistä, joka kulkee kaikkien Kanariansaarten läpi. (n. 164 km)
Päivitän suunnitelmiani ja matkakertomuksiani asiaan pyhitetylle omalle sivulle sitä mukaa, kun ne varmistuvat ja toteutuvat.
https://retkijareissu.com/12-vaellusta-vuodessa/

Reissasin vuonna 2011 Andorrassa tehden päiväretkiä vuoristoon. Tänne haluaisin ehdottomasti joku kerta vielä palata tekemään pidemmän vaelluksen. Ehkäpä 2026?