“No tietenkin lähtemällä jonnekin!” sanoisin itselleni, mutta valitettavasti elämä ei aina anna siihen mahdollisuuksia. Itselläni on juuri nyt sellainen jakso meneillään. Tuntuu, että ikä ja terveys loppuu ennen kuin pääsee johonkin, aika valuu viemäriin, olen jumissa. Töitä on tällä hetkellä taas niin paljon, että reissut eivät ole mahdollisia. Nautin pari kesää sitten suuresti lyhyistä kolmen päivän reissuista eri kansallispuistoihin, joissa nukuin autossa ja kiertelin koirien kanssa aamusta iltaan reittejä. Nyt tuntuu, ettei sellaisille tekemiselle löydy ollenkaan aikaa.

Selailen matkakirjoja ja muutamaa lemppari-instatiliäni päivittäin, kirjoitan uusia kohteita ylös, tutkin viidettäsadatta kertaa Ruotsin kansallispuistojen karttoja ja omaa kalenteriani. Mihin väliin saisin järkättyä jonkun järkevän pituisen pätkän, että voisi taas lähteä? Ahvenanmaakin jäi viime kesänä ihan kesken.

Mitä vanhemmaksi elän, sitä enemmän kuitenkin opin näkemään oman elämäni aikakaudet jaksoissa. Tämä on suurin lohtuni juuri silloin, kun tuntuu, että kaikki polkee paikallaan. Tämä ei ole ikuista, tätäkin välillä tarvitaan. Tulee vielä aikoja, jolloin on enemmän mahdollisuuksia ja resursseja, vähemmän vastuuta ja huolia. Koska reissaamiseen menee rahaa, olen nyt vapautuneella rahalla pystynyt ostamaan itselleni joitakin uusia retkivarusteita. Sekin lohduttaa. Huomenna olen menossa ostamaan itselleni kajakkia, viime talven vaikeina aikoina (lue: reissuttomina aikoina) hankin joitakin uusia talvivaellusvarusteita.

Itseäni helpottaa myös reissujen suunnittelu ja aikatauluttaminen. Otan kalenterin käteen ja merkkaan tulevaisuuteen aikoja, jotka on pyhitetty pelkästään retkipäiviksi tai pidemmiksi reissuiksi. Sillä pystyn vakuuttamaan itseni, että tämän hetkinen tilanne ei ole ikuinen. Tänä vuonna olen pystynyt kuitenkin nautiskelemaan luonto- ja eräopaskoulun lähijaksoista, valmistumisen jälkeen on taas aikaa enemmän omille retkille. Olenkin suunnitellut jo ensi vuoden vaellussuunnitelmat kunnianhimoisesti ja päättäväisesti (12 vaellusta vuodessa).

Myös blogin kirjoittaminen auttaa. Se on myös yksi selviytymiskeinoni tulevaan talveen, sillä pimeinä iltoina voi naputella koneelle reissumuisteloita, kun ulkonakaan ei oikein voi tehdä työpäivän jälkeen yhtään mitään. Eniten ehkä turhauttaa kesän luisuminen ohitse, koska se olisi paras aika tehdä retkiä ja vaelluksia juuri koti- ja naapurimaissa. Kesäiltojen kävelyretket lähiympäristöön antavat nekin sentään jotain, vaikka eivät karkoita haikailujani uusista paikoista.

Kuntoilu on yksi asia, jota yritän harrastaa työjaksoilla, vaikka välillä tuntuu, ettei siihenkään ole aikaa. Yritän miettiä, että sitten olen paremmassa kunnossa vaelluksella. Valitettavasti kotini ovelta ei lähde mitään parhaita polkuja polkujuoksun harrastamiseen, vaan poluille pitää erikseen lähteä. Yksi projektini on ollut juosta kotikaupunkini teitä, näkeepähän sitenkin uusia paikkoja.

Olen vastikään vaihtanut auton. Pikkuinen Hondani palveli minua 12 vuotta ja nukutti minut turvallisesti uneen monet yöt. Uusi autoni ei sekään ole mikään retkeilyauto, mutta kuitenkin sellainen, jonne haluan askarrella nukkumatilat. Se on ihan mielekästä puuhaa reissuja odotellessa.

Olen myös työkausilla yrittänyt sisustaa ja siivota kotiani. Vaikka reissut ovat maailman parhaita, on kotiinpaluukin siedettävämpää, jos koti on kunnossa.

Juttu on kirjoitettu kesällä 2024.

Haaveita, haaveita.