GR131 eli Camino Natural Cumbres (de la Gomera) on pitkän matkan vaellusreitti, joka kiertää kaikilla seitsemällä Kanariansaarella. La Gomeran saaren osuus on noin 43 km ja kulkee saaren itäosassa sijaitsevasta pääkaupungista San Sebastiánista saaren keskiosan ja samalla Garajonayn kansallispuiston kautta pohjoisrannalla sijaitsevaan Vallehermoson kyläänm. Tarkemmin ottaen reitti päätyy Vallehermoson rannalle, joka on kolmen kilometrin päässä kylän keskustasta.

Tavoitteenani on ajan saatossa kulkea reitti kaikkien saarien osalta, mutta koska La Gomera saarena kiinnosti tällä kertaa eniten, päädyin aloittamaan sieltä. Olen käynyt La Gomeralla yhden kerran aiemminkin, vuonna 2012, ja silloin jo ihastuin saaren rauhalliseen tunnelmaan ja upeisiin maisemiin.

GR131 on kauttaaltaan hyvin merkitty punavalkoisin maalimerkein sekä kyltein, mielestäni paremmin kuin saaren kiertävä GR132. Lähtiessä mukanani oli AllTrails -sovelluksesta ladattu offline kartta, paperikartta sekä GPS. Paperikartalla tai GPS-laitteella en tehnyt käytännössä mitään, mutta kylissä oli kätevä tarkastaa reitin kulkua sovelluksesta. Ne olivatkin ainoita kohtia, joissa reittimerkintöjä joutui etsimään.

Koska saari on teräväpiirteistä, oli kulku käytännössä aina joko ala- tai ylämäkeä. Nousumetrejä tälle reitille tuli noin 2300 metriä. Ohjeistuksissa näkee reitin aika-arvioksi 2-3 päivää, mutta ainakin omalle kunnolle olisi ollut liian kova suoritus kulkea reitti kahdessa päivässä. Niinpä jo ennen reitille lähtöä olin päättänyt edetä kahden yön taktiikalla ja loppujen lopuksi käytin reittiin 2,5 päivää.

Kanariansaarilla telttailu on kiellettyä, mutta siedettyä. Ilmeisesti kiellon tarkoituksena on estää mahdolliset pidempiaikaiset telttaleirit. Kylien ulkopuolella oli todella rauhallista ja kaikki kulkijat hävisivät poluilta pimeän tullen. Suositeltu tapa vaeltajien keskuudessa on pystyttää leiri hämärän tultua ja purkaa leiri heti aamunkoitossa. Näin toimin itse ja koin, etten ollut häiriöksi kenellekään. Pidin myös huolta, että leirini ei ollut kansallispuiston tai muun suojelualueen sisällä.

Ennen vaellusta

Pakkasin tietenkin kaikki vaellustarvikkeeni valmiiksi jo Suomessa. Suurinta selvitystä vaatinut tavara oli keitin. Halusin syödä päivittäin lämmintä ruokaa ja koska ruokavalioni on jollain tavalla rajoitteinen, halusin myös varmistaa ravitsevan ruuan saannin. Luin blogikirjoituksia ja etsin tietoa, myydäänkö La Gomeran saarella kaasua ja en sitä saanut etukäteen selville. Lento olisi Teneriffalla sunnuntaina iltapäivällä ja samana iltana lähtisi lautta La Gomeralle. Teneriffalta kaasua olisi saanut todistetusti, mutta ei sunnuntaina. Pakkasin siis mukaani varmuudeksi myös monipolttoainekeittimen, sillä bensaa nyt ainakin oli saatavilla. Sen mukaan ottamiseksi olikin omat jännittävät säädöt, josta kirjoitan myöhemmin oman blogikirjoituksen.

Tein Suomessa kuivaruuat valmiisiin annospusseihin (kolme ateriaa päivässä), joita täydentäisin mukaan otetuilla eväspatukoilla ja ostetuilla hedelmillä ja leivällä. Reitti kulkisi joka tapauksessa jossakin vaiheessa läpi kylien, joissa pääsisin kauppaan.

Vaellusvaatteiksi valitsin shortsit ja hihattoman paidan sekä tuulitakin. Mukanani oli myös lämpimämpi takki, pitkähihainen paita, juoksutrikoot, yöhousut sekä yösukat.

Majoitteeksi valitsin ultrakevyen tarpin, mesh-teltan (hyttysverkkoteltan) sekä teltan pohjaa suojaamaan ohuen ultrakevyen maavaatteen. Näiden paino oli yhteensä 1,3 kg. Mukanani oli kesämakuupussi, ilmatäytteinen patja sekä varuiksi vaahtomuovipatja, mikäli ilmapatjalle kävisi jotain. Keittimen pariksi otin pienen puolen litran titaanikattilan, jolla saisin juuri sopivan määrän vettä kuivaruokia varten. Mukanani oli ruokatermos, jonne tein aamupalan jälkeen lounaan valmiiksi ja josta myös söin kaikki ruokani.

La Gomeralle saavuttuani löysin maanantaina ilokseni rautakaupasta kaasua. Rautakauppa sijaitsee San Sebastianissa linja-autoaseman vastapäätä ja on nimeltään Coarco. Tarjolla oli kaasua sekä kierreliitoksella että easyclick-mallilla. Iso patruuna maksoi 5,80€.

Lähtöä edeltävänä iltana pakkasin rinkkaan tällä vaelluksella tarvitsemani ruuat, vuorokauden vedet (3,5 litraa) ja muut tarvikkeet ja tavoitteenani oli päästä kaiken kattavaan 14 kg:n painoon. Matkalaukkuvaaka näytti 15,75 kg:n lukemaa, mutta en siinä vaiheessa ollut halukas karsimaan tavaraa. Toiselle vaellukselle (GR132) karsin tavaraa kilon edestä pois, mutta vastaavasti ruokaa tuli mukaan enemmän.

Käytin vesijohtovettä, vaikka moni ostaa pullovettä kaupasta lähinnä maun takia. La Gomeran vesi on merivedestä uutettua ja se maistuu suolattomalle merivedelle, mutta ei mielestäni mitenkään liian pahalle. Käytin juomavedessä myös urheilujuomatabletteja parantaakseni sen makua sekä veden imeytymistä.

Matkaan

Halusin lähteä hyvissä ajoin liikenteeseen ja kello herätti minut kuuden maissa. Söin aamupalan ja laitoin ruokatermariin lounaan valmiiksi. Seitsemän maissa nostin repun selkään ja lähdin ovesta ulos San Sebastianin vielä pimeille kaduille. Kävelin rantaan, josta halusin aloittaa oman vaellukseni. Virallista nollapistettä en ikinä löytänyt, mutta tiesin, että varsinainen polkuosuus alkaa kaupungin laidalta Avenida de las Galanasin lopusta. Sieltä ensimmäinen kyltti löytyikin ja sen mukaan olin kulkenut reittiä jo 1,5 km. Aurinko oli tässä vaiheessa nousemassa ja vaatteitakin jouduin jo alkumatkasta vähentämään. Polku oli kivikkoista ja alkoi heti ylämäellä ja ylämäkeä jatkuikin sitten koko päivän. Merenpinnan tasosta polku vie kohti Alto de Garajonayta, joka on saaren korkein kohta (1487 m). Kävelin ensimmäisen päivän aikana 16 km, joka saattaa kuulostaa vähältä, mutta oli todella raskas. Pysähtelin myös paljon kuvailemaan ja dokumentoimaan vuoden ensimmäistä vaellustani. Muistutin itseäni, että olen lomalla ja minulla on aikaa kulkea reittiä ihan rauhassa. Muistaakseni kävelin kuusi tai seitsemän kilometriä ennen kuin vastaan tuli ensimmäinen varjopaikka. Palmun katveessa pidin lounastauon.

Alkumatkasta tuuli todella paljon ja se hieman huolestutti. Ei ollut mitään aavistusta, minkälainen tuuli on vielä normaalin tuulen rajoissa. Katselin sääennusteita ja tuulivaroitukset olivat voimassa, mutta ei sentään mitään hirmumyrskyä. Muutamassa kohdassa sivutuuli haastoi tasapainoa, mutta vaellussauvat olivat todella hyvä apu pystyssä pysymiseen. Myöhemmin tuulisen kohdan jäätyä taakse löysin kyltin, jossa kerrottiin, että alue on tunnettu tuulistaan.

Matka jatkui ja maisemat olivat alusta asti hyvin nautinnolliset. Maasto oli vaihtelevaa ja mitä pidemmälle pääsin, sitä vehreämpää ja enemmän erilaisia kasveja tuli vastaan. Oli palmuja, kaktuksia ja myös erilaisia kukkivia kasveja. Alusta asti oli hienoa, että sai kulkea nimenomaan poluilla, eikä tietä pitkin. Reitti oli mielestäni todella hienosti suunniteltu välttämään teiden varsilla kulkemiset, vaikka tiet välillä lähellä menivätkin. Tuulitakki, hihaton paita ja shortsit olivat todella sopiva vaatetus tähän ensimmäiseen vaelluspäivään. Päivän edetessä alkoi askel painaa. Jalat olivat väsyneet, mutta mieli korkealla. Olin saavuttanut kansallispuiston ja tiesin, että noin kuuden maissa olisi aika päättää leiripaikka, sillä seitsemältä tulisi pimeää ja se tulisi äkkiä. Tutkin maaston muotoja sekä reittiä ja etsin paikkoja, jossa reitti olisi välillä kansallispuiston ulkopuolella. Päätin lähteä seuraamaan yhtä toista vaellusreittiä jonkun matkaa ja sen varresta löysinkin metsäkaistaleen, joka ei kuulunut kansallispuistoon, mutta edusti samanlaista laakeripuumetsää. Olikin hauskaa nukkua soppamausteiden päällä.

Yö 1300 metrissä

Päivän aikana olin huomannut, miten lämpötila laski, mitä ylemmäksi kiipesin. Tiedossa olikin, että lämpötilat ovat erilaiset, mitä lämpimällä rannikolla, mutta ero olikin suurempi, mitä olin ajatellut. Leirin sain pystyyn juuri ennen kuin tuli kunnolla pimeää. Keittelin sen jälkeen vedet iltaruokaa varten ja mietiskelin vesien riittävyyttä. Olin päivän aikana missannut yhden mahdollisen baarin (Bar Degollada de Peraza), josta olisi saanut vesitäydennystä. Jäljellä oli litra vettä, josta aamupuuroon menisi puolet. Jo iltapuuhia tehdessä oli viileää ja mietin, pitäisikö keittää vettä Nalgeneen, jotta saisin lämpimän pullon makuupussiini. Olin kuitenkin liian väsynyt ja iltajumpan ja toimien jälkeen kävin vain äkkiä nukkumaan. Olin pukenut lähes kaikki vaatteet päälleni ja pian heräsinkin kylmyyteen. Kävin muotoilemassa tarpin siivekkeitä umpinaisemmaksi ja hätäratkaisuna vedin makuupussin jalkaosan päälle jätesäkin, joka oli rinkkani sisällä suojaamassa tavaroita kastumiselta. Vedin myös tuulitakin päällimmäiseksi ja laitoin vielä shortsit kaksien housujeni päälle. Jätesäkki lämmitti yllättävän hyvin, mutta ehkä arvaattekin, mihin se johti. Huonosti nukutun yön jäljiltä heräilin jaloista kosteaan makuupussiin, joka oli onneksi kuitenkin lämmintä kosteutta. Laitoin heti makuupussin ulos kuivumaan ja samoin sisäpuolelta märän jätesäkin. Purin leirin, söin aamupalan ja laskeskelin, että minun pitäisi selvitä 10 km puolella litralla vettä ennen kuin pääsisin kauppaan Chipudessa. Lounasta en voinut valmistaa, vaan vesi oli säästettävä juotavaksi.

Toinen päivä ja yö

Lähdin kulkemaan kohti Alto de Garajonayta, joka oli muutaman kilometrin päässä yöpaikastani. Ilmasto oli todellakin paljon viileämpi täällä ylhäällä, vaikka aurinkokin lämmitti mukavasti. Olin pilvimassan yläpuolella. Garajonayn kansallispuisto on upea ja hymyssä suin etenin poluilla, vaikka yö olikin ollut huono. Jaloissa tuntui kohtuullisesti edellisen päivän 16 kilometrin ylämäki, mutta ei liikaa. Korkeimman huipun ja maisemien ihailun jälkeen alkoikin alamäki, joka kyllä sisälsi myös aika-ajoin jyrkkääkin kipuamista ylöspäin. En nähnyt tällä reitillä muita rinkan kanssa vaeltavia, mutta päiväretkeilijöitä riitti. He olivat kovin kiinnostuneita reitistäni ja ulkona nukkumisesta.

Reitti oli välillä “suomalaista” polkua, mutta suurimmaksi osaksi jonkunlaista kivikkoa, jota kuvaisi parhaiten ehkä mukulakivikatu. Jokaiseen askeleeseen piti keskittyä ja alamäissä oli välillä pahaa irtosoraa. Alemmaksi päästyäni vähensin vaatteitani ja pidin pienen tankkaustauon. Kävin kurkkaamassa Silbo de Gomeran (vihellyskieli La Gomeralla) patsasta ja eksyin myös ensimmäisen kerran reitiltä. Kävelin hieman liian pitkälle yhtä tietä, mutta sen päättyessä aitaan tajusin nopeasti erheeni ja tarkistettuani reitin sovelluksesta, löysin jälleen oikean kohdan, josta pääsin polulle. Reitti kulki pienien ja söpöjen kylien läpi ja aina missä näkyi ihmisiä, kaikki tervehtivät ystävällisesti.

Maisemat olivat toisena päivänä myös vailla vertaa. Pidin tällä reitillä todella paljon maisemien vaihtelevuudesta. Lyhyet pätkät teillä lähinnä kylien yhteydessä eivät haitanneet. Polut kulkivat korkealla jylhien solien reunamia ja ah, tätä olin juuri kaivannutkin. Kuvaamisesta ei meinannut tulla loppua.

Saavutin La Fortalezan kalliomuodostelman ja pidin tauon sen lähellä olevassa viihtyisässä metsikössä. Teki mieli seurata polkua ylös kalliolle, mutta koska veteni olivat käytännössä lopussa ja päivä oli jo pitkällä, päädyin jatkamaan suoraan Chipudeen, josta löysinkin ensin baarin ja sitten kaupan. Baarissa join siltä seisomalta mehupullon ja Cokiksen ja sitten lähdin kauppaan ostamaan vettä, hedelmiä ja leipää. Lounaani oli tällä kertaa kaupan antimista muodostuva pikaratkaisu, joka oli sekin ihan maittava. Chipude oli mukava kylä ja vatsa täynnä lähdin jatkamaan matkaa. Tiedossa oli taas vuoroin ala- ja ylämäkeä ja todella jyrkkiäkin sellaisia.

Päivä vaihtui kohti iltaa ja tutkailin kartasta mahdollista yöpymispaikkaa. Maastonmuodot eivät olleet kovinkaan lupaavia. Päivän loppuosuus kulki taas kansallispuiston alueella ja oli hienoa kulkea välillä metsässä. Metsä oli kuitenkin melkoisen kylmänkostea ja jossakin vaiheessa matkaa oli pakko lisätä vaatteita. Olin päättänyt, että seuraavaksi yöksi pyrin nukkumaan alemmaksi, jotta ei olisi niin kylmä. Hämärä alkoi lähestymään vauhdilla ja etsin katseellani kuumeisesti jonkunlaista tasaista aluetta. Sitä ei ollut todellakaan aina tarjolla, vaan kilometrikaupalla voi polun vieressä olla vain jyrkkää rinnettä, jonne on mahdotonta pystyttää telttaa. Yhdestä puiden takaa siintävästä paikasta ehdin jo innostua, mutta lähemmäksi päästyäni näin, että sen oli joku jo teltalla vallannut. Se oli itse asiassa ainut teltta, jonka näin tällä reitillä. Jatkoin matkaa ja hämärä teki tuloaan. Tulin reittien risteyskohtaan ja kokeilin onneani muita reittejä seuraamalla. Ei tulosta, tarjolla vain molemminpuolista rinnettä. Päätin jatkaa varsinaista reittiä sitkeästi eteenpäin ja ihmeen kaupalla vastaan tulikin hiekkainen tasanne, johon juuri ja juuri saisin teltan mahtumaan kaktusten ja piikkipensaiden väliin. Koska tuuli oli myös paikoin yltynyt, olin tyytyväinen leiripaikan suojaisuuteen. Leirin laitoin pystyyn täysin pimeässä, kokkailin iltaruuan ja painuin suoraan nukkumaan. Nyt ei vaivannut kylmyys, mutta kurkkuni oli aivan järkyttävän kipeä ja nenä niin tukossa, etten pystynyt hengittämään kuin suun kautta, joka puolestaan ärsytti kurkkua. Olin vilustunut edellisenä yönä. Niinpä toinenkin yö oli aivan kammottavan huono, en saanut oloni takia unta ja odotin vain aamun valkenemista.

Kolmas ja viimeinen päivä

Aamulla olo oli kuitenkin kohtalaisen hyvä. Lämmin aamupuuro teki kurkulle hyvää ja leirin purettuani ja aloittaessani kävelyn, ei kurkkukipu enää vaivannut. Mieli oli edelleen korkealla, mutta voi jalkojani! Pohkeeni olivat aivan jumissa ja se johtui ennen kaikkea edellisen päivän jyrkistä alamäistä. Jalat jäykkinä lähdin liikkeelle ja ne onneksi ne vertyivät päivän mittaan, mutta muistuttivat olemassaolostaan varsinkin taukojen jälkeen. Vaellussauvat olivat iso apu myös alamäissä, sillä välillä askelmat olivat todella korkeita ja sauvoilla sai kevennettyä tömähdystä. Olin kävellyt edellisenä päivänä noin 18–19 km, joten kolmannelle päivälle jäi kuljettavaa alle 10 km. Maisemat olivat heti aamusta upeat. Yön olin viettänyt pilvien alapuolella ja ne leijuivat mystisesti rinteiden yläosissa. Pitkän laskeutumisen jälkeen saavuin Vallehermoson kylään, jossa tekoaltaan kierrettyäni jouduin taas tiukkaan ylämäkeen. Irtokivisen ja hankalan mäen ylös päästyäni ihailin maisemia ja polku vaihtoi suuntaansa alamäkeen. Jalat olivat tässä vaiheessa todella poikki. Reitti laskeutui alas Vallehermoson keskustaan, jossa oli menossa jonkunlainen lasten tapahtuma. Katselin sitä hetken liikuttuneena ja kiitollisena kaikesta kokemastani ja näkemästäni. Vuoden ensimmäinen vaellukseni alkoi olla lopuillaan. Vallehermoson keskustasta kävelin vielä kipein ja jäykin jaloin kolmen kilometrin matkan Vallehermoson rantaan, josta veljeni ja vanhempani tulivat minut vuokra-autolla hakemaan. Ranta oli niin tuulinen, että lippis oli pakko ottaa pois päästä ja jättää tavarat tuulen suojaan bussipysäkille. Ihailin tyrskyäviä aaltoja jalat muussina ja tunsin syvää kiitollisuutta kokemastani. Olin selviytynyt hienosti.

Loppufiilistelyt

Olin erityisen tyytyväinen, että tein tämän vaelluksen ensin ennen seuraavaa, pidempää vaellusta (GR132), joka kiersi koko saaren. Jalat saivat pienen shokkialoituksen, mutta puolitoista päivää lepoa teki ihmeitä ja pystyin starttaamaan toisen vaelluksen kevyin jaloin. Tunsin nyt myös paremmin maastoa ja mitä oli luvassa.

Reitti luokitellaan AllTrails -sovelluksessa tasolla Expert Fitness Required. En itse koe olevani Expert Fitness -kunnossa, mutta omaan kuitenkin urheilutaustaa, peruskuntoni on hyvä vailla sairauksia tai vammoja ja ennen reissua kävin lenkillä, salilla sekä tein mäkivetoja. Reitti on todella vaativa ja jos kunto ei ole huippu, vaatii se ennen kaikkea sitkeyttä. Reitti on raskaampi kuin Suomessa kulkevat vaellusreitit. En suosittelisi reittiä henkilölle, joka kärsii esimerkiksi polvivaivoista tai näköongelmista. Kulkeminen vaati jatkuvaa keskittymistä, varsinkin rinkan kanssa ja varsinkin alamäissä. Kävelysauvat olivat todella suuri apu kulkemisessa, vaikka en niitä Suomi-vaelluksilla normaalisti käytä. Ylämäet eivät olleet aina pelkästään ylämäkeä, vaan jonkunlaista portaikkoa, välillä porrastasanteiden ollessa jopa polven korkuisia. Vesien täydennyksiin on syytä kiinnittää huomiota ja kantaa sitä tarpeeksi mukana. Hiki tulee varmasti ja nestettä kuluu. Jos jotain tekisin toisin, niin varautuisin vielä lämpimämmin vaattein, sillä ylhäällä tosiaan on kylmä nukkua. Kävimme kansallispuistossa lepopäivänäni auton kanssa ja auton lämpömittari näytti seitsemää astetta. Vastavuoroisesti alempana nukkuessa tarkeni kyllä välillä vähän liiankin hyvin.

Kuten alussa mainitsin, tämä reitti oli erinomaisen hyvin merkitty. Saari on myös todella turvallinen, niin ihmisten kuin villieläintenkin puolesta. Saarella ei ole mitään myrkyllisiä eläimiä tai petoja joitakin lintuja lukuunottamatta. Suurin riski on satuttaa jalkansa ja kaatua. Välillä reitti kulki todella lähellä jyrkänteen reunaa ja jos oikein huonosti kävisi, voisi pahimmassa tapauksessa menettää tasapainonsa ja vieriä jyrkännettä alas. Kävelysauvat toivat tähänkin tukea ja turvaa. Reitti kulki paikoin lähellä teitä ja kylien läpi, mikä lisäsi turvallisuuden tuntua. Päivän aikana tapasit myös aina jonkun. Mutta ei siellä silti olisi ollut hauskaa nilkkaa nyrjäyttää, maaston haastavuuden takia eteneminen olisi ollut nilkuttaen melkoista taistelua. Reitin varrella oli kilometritolppia, joista oli hauska seurata omaa etenemistä.

Jos jostakin yöllisen kylmyyden lisäksi yllätyin, olivat kovat tuulet. Ne tosiaan heiluttavat ihmistä ja puuskat olivat paikoin jopa hieman pelottavia. Tuuliset kohdat olivat kuitenkin alueellisia ja riippui siitä, kummalla puolen rinnettä kuljit. Aurinko oli tammikuussakin kuuma, mutta ei liian polttava. Varsinkin tuulettomissa paikoissa oli hihaton paita ja shortsit enemmän kuin tervetulleet varusteet. Telttapaikat olivat vaikeita jyrkän maastoprofiilin takia. Toki välillä tuli kuljettua läpi tasaisempienkin alueiden, mutta ne eivät soveltuneet päivän aikatauluun. Reitti on mahdollista tietenkin suorittaa myös päivärepun kanssa ja yöpyä voi majoituksessa esimerkiksi Chipudessa.

Piian pisteet: 5/5

“Jos haluat tutustua La Gomeran maastoihin, tämä reitti antaa siihen täydellisen mahdollisuuden. Raskas, mutta niin monipuolinen ja kaunis reitti, joka kuljettaa kuivuudesta sademetsään, rannikolta vuoristoihin ja takaisin. Jokainen vuodatettu hikipisara antaa maisemien muodossa kaiken takaisin.”