Retkeilytarvikkeet lentokoneessa

Ajattelin kirjoittaa aiheesta, joka tuli itselleni ajankohtaiseksi, kun päätin lähteä ensimmäistä kertaa ulkomaille vaeltamaan. Toki naapurimaissa on tullut vaellettua ja retkeiltyä, mutta sinne on kuljettu auton kanssa laivoilla tai maata pitkin ja silloinhan voi olla mukana käytännössä mitä vain.

Heti ensimäisenä tärkeä lause: tarkista aina oman lentoyhtiösi säännöt retkeilytarvikkeiden kuljettamisesta, sillä niissä saattaa olla eroja. Ne asiat, mitä kerron tässä kirjoituksessani, eivät välttämättä päde kaikkialla ja säännöt saattavat myös muuttua.

Kaasu ja keitin

Retkikaasua ei saa viedä lentokoneeseen, edes ruumaan. Joudut hankkimaan sen paikan päältä kohteesta. Kaasua löytyy kierre- sekä easyclick -liitoksella, joten jos tutkit paikallisia myyjiä etukäteen netin kautta, tarkista myös, mikä liitin omassa keittimessäsi on. Matkustin Kanariansaarilla sijaitsevalle La Gomeran saarelle vaeltamaan, enkä löytänyt etukäteen luotettavaa tietoa, saako saarelta ostettua kaasua. Mukanani oli varuiksi monipolttoainekeitin, jotta voisin käyttää tarvittaessa bensaa. Kaasua onneksi löytyi paikallisesta rautakaupasta, joten bensakeitin jäi vaelluksen ajaksi säilöön. Keittimenä käytän 360 Furno Stovea, jonka saa kierrettyä suoraan kaasupulloon. Vastaavia on esimerkiksi PocketRocket ja Mil-Tec Spider. Keitintä, jota itse jostain syystä nimitän mielummin polttimeksi, saa kuljettaa ruumassa. En tiedä, mitä tapahtuisi, jos se olisi käsimatkatavaroissa, todennäköisesti se saattaisi aiheuttaa tutkimuksia turvatarkastuksessa.

Monipolttoainekeitin

Tämä laitehan oli murheenkryyni ja aiheutti minulle koko matkan suurimman stressin. Monipolttoainekeitin on yleensä talvivaelluksilla käytettävä keitin, jossa voi käyttää polttoaineena kaasua, bensaa tai vaikka dieseliä. Mitään palavia nesteitä ei kaasujen lisäksi saa lentokoneeseen viedä, joten myös polttoaine täytyy hommata kohdemaasta.

Mutta se polttoainepullo! Muutama päivä ennen lentoani etsiskelin vielä varmistuksia monipolttoainekeittimen kuljettamisesta ja päädyin lukemaan kaikenlaisia kauhutarinoita siitä, miten tyhjä ja puhdistettu, mutta polttoaineelle haiseva pullo, on aiheuttanut ongelmia. Olin lentämässä Norwegianilla ja retkikeittimet olivat siellä erikseen mainittu vaarallisissa esineissä tekstillä:

Retkikeittimet ja polttoainesäiliöt, jotka ovat sisältäneet syttyvää nestemäistä polttoainetta, tyhjän polttoainesäiliön ja/tai -astian kanssa.

Vaatii hyväksynnän – ota yhteyttä

  •  Sallittu kirjattavina matkatavaroina hyväksynnän perusteella
  •  Ei sallittu käsimatkatavaroina”

Ei muuta kuin soittoa Norwegianin asiakaspalveluun, joka on tietenkin vain englanniksi. Sinne yritän selittää, mikä on monipolttoainekeitin ja että haluaisin sille hyväksynnän. Virkailija vastaa: ”It shouldn’t be a problem” ja se oli ainut, mitä irti siitä yhteydenotosta sain.

Etsin lisätietoja ja luin kokemuksia tuntikaupalla ja aloin olemaan jo hermostunut. Olin juuri ostanut keittimen, eikä olisi kauhean mukavaa, jos se vaan tylysti poistettaisiin matkatavaroistani. Minulla oli toki edelleen myös kaasun kanssa toimiva pikkupoltin mukana, mutta jos en löytäisi saarelta kaasua, en pystyisi valmistamaan itselleni leiriolosuhteissa ruokia.

Matkapäivä koitti ja Baggage dropin virkailjalta kyselin, miten minun pitäisi keittimen kanssa toimia. Hän passitti minut juttelemaan turvatarkastusvirkailijalle, joka ei osannut oikein ottaa kantaa mihinkään. Hän vain sanoi, että mikäli polttoainepullossa on jäämiä ja hajuja, se otetaan pois. Yritin esitellä keitintäni, mutta hän sanoi, että tämä kuuluu matkatavaroiden turvatarkastajille ja siihen en pysty puuttumaan, eikä minua edes kuulemma kutsuttaisi paikalle.

Palasin viemään rinkkaani Baggage dropiin ja juttelin vielä kolmannen virkailijan kanssa. Hän kertoi työskennelleensä myös ruumaan menevien matkatavaroiden läpivalaisussa ja kertoi, että laitteesta näkee aika hyvin, että polttoainepullo on tyhjä. Olin tosiaan tuulettanut polttoainepulloa sekä keitintä noin vuorokauden ulkona ja pesin pullon useamman kerran saippuavedellä, mutta bensan hajua oli todella vaikea saada pois, vaikka olin tehnyt sillä vain yhdet testikeittelyt.

Matka alkoi ja voin sanoa, että lennon aikana mietin moneen kertaan, että miten tässä nyt käy. Kävi kuitenkin hyvin ja monipolttoainekeittimeni kulki mallikkaasti Kanariansaarille ja reissun jälkeen takaisin Suomeen.

Spriikäyttöinen trangia

En itse enää käytä trangiaa, mutta sen kuljettamisessa pätee samat säännöt kuin monipolttoainekeitinten kanssa. Marinolia tai Sinolia ei saa ottaa palavana nesteenä mukaan ollenkaan ja nestepesän täytyy olla tyhjä ja puhdas.

Virtapankki

Tämä tavara liittyy olennaisesti retkeilyyn ja sen paikka on akun takia käsimatkatavaroissa. Minulla on aika iso Vartan virtapankki ja se tutkittiin erikseen turvatarkastuksessa. Ilmeisesti akun kokoa on rajoitettu 100 Wh:in ja sitä suuremmat akut tarvitsevat erillisen hyväksynnän.

Tulitikut ja sytkäri

Tulitikut tai sytkärin (ei molempia) voi ottaa lennolle mukaan taskuun ja ne on otettava taskusta pois turvatarkastuksessa. Niitä ei saa pakata ruumaan meneviin tavaroihin. Tulitikut on helpointa ostaa kohdemaasta, mutta itse kannoin nekin mukanani Suomesta, sillä halusin minimoida hankittavien tarvikkeiden määrän.

Tulukset

Tulukset kuuluvat ruumaan ja niiden kipinää synnyttävät pinnat pitää suojata. Itse tein tuluksien päälle talouspaperista tupot ja teippasin ne jesarilla kiinni. Halusin pitää niitä mukanani vaelluksella, jos vaikka tulitikut tippuisivat vesilammikkoon, katoaisivat tai jotain muuta kummallista tapahtuisi.

Otsalamput ja varapatterit

Otsalampuissa on patterit, joten otin lampun mukaan käsimatkatavaroihin. Itse asiassa minulla oli kaksi otsalamppua mukana, toinen ladattava ja toinen pattereilla toimiva. Varapatterien navat peitin teipillä, jotta ne eivät pääsisi hankautumaan toisiinsa. Olen kuullut, että moni kuljettaa patterillisia laitteita ihan ruumaan menevissä matkatavaroissa, mutta en osaa sanoa tästä sen tarkemmin.

Kattilat, ruokailuvälineet ja ruuat

Kattilat ja ruokailuvälineet suositellaan kuljetettavaksi ruumaan menevissä matkatavaroissa. Retkiruuat suosittelisin laittamaan myös sinne, sillä käsimatkatavaroihin on käsittääkseni sallittua ottaa enemmänkin eväshenkiset ruuat.

Gps-laite

Gps akullisena laitteena kuuluu käsimatkatavaroihin. Lentokoneeseen noustessa kysyin lentoemännältä lupaa sen käyttämiseen lennon aikana ja luvan sainkin. Siitä oli hauska seurata lennon etenemistä ja mitä kaupunkeja ja paikkoja alapuolella näkyi.

Vaellussauvat

Sauvojen paikka on ruumaan menevissä matkatavaroissa, mutta tästäkin löysin erilaisia kokemuksia. Itselläni on Lekin teleskooppisauvat ja paketoin ne tukevasti rinkan sivuun.

Puukko, sakset ja monitoimityökalut

Puukko kuuluu ehdottomasti ruumaan meneviin tavaroihin, sitä ei saa tuoda lentokoneeseen. Leatherman tai vastaava monitoimityökalu kuuluu myös pakata ruumaan, vaikka ilmeisesti myös sellaisiakin malleja löytyy, jotka lentokoneeseen saa mukaan ottaa. Pikkusakset saa ottaa koneeseen, mutta ruuma on niillekin ehkä järkevämpi paikka.

Rinkan paketoiminen kuljetusta varten

Päädyin viimeisimmällä reissullani vanhanaikaisesti kelmuttamaan rinkkani, mutta tulevaisuudessa aion käyttää rinkalle omaa suojakassia. Kelmuttamispalveluita ei ole enää saatavilla kaikilla lentoasemilla. Mikään ei kuitenkaan estä ostamasta kaupasta kelmurullaa ja paketoimasta rinkkaa siihen. Kanariansaarilla en pystynyt kelmuttamaan rinkkaani ja virkailija puuttui rinkan ulkopuolella kiinni olevaan makuualustaan. Sanoin, että sen voi tarvittaessa heittää mäkeen, mutta virkailija ohjasi vain minut jättämään rinkan erikoismatkatavaroiden hihnalle ja sitä kautta homma onnistui, eikä tullut edes lisälaskua päälle.

Tilasin kuitenkin tulevia reissuja varten Clas Ohlsonilta halvan rinkkakassin ja siihen oma rinkkani ilman sivutaskujen tavaroita sujahti ihan mukavasti.

Muuta sälää

Ensiapulaukussani on mukana pieni pullo desinfioimisainetta ja ensiapulaukku meni kokonaisuudessaan rinkan uumenissa ruumaan. Jos ensiapulaukkusi on mukana käsimatkatavaroissa ja siellä on nesteitä, muista laittaa ne erilliseen nestepussiin. Pullon koko saa käsimatkatavaroissa olla maksimissaan sen 100 ml.

Lääkket olisi suositeltavaa laittaa käsimatkatavaroihin, mutta varmaankaan muutama levy kipulääkettä, imodiumia tai maitohappobakteereja ei ruumassa haittaa. Itselläni oli mukana myös hammastanhatabletteja sekä veteen sekoitettavia urheilujuomatabletteja ja ne taisivat kulkea kaikki ruumassa.

Moni kuljettaa reissuissa mukanaan myös kameraa ja sen paikka on akullisena laitteena käsimatkatavaroissa.

Teltta- tai maakiilat terävinä esineinä kuuluvat tietenkin ruumaan.

Työkalut kuljetetaan ruumassa, joten mahdollinen retkisaha tai -kirves pakataan sinne.

Tässä vielä lista, mitä minnekin:

Ruumaan:

• Kaikki kokkaustarvikkeet keittimestä astioihin ja retkiruokiin (ei kaasua, bensaa tai muita palavia nesteitä, ei edes jäämiä)

• Puukko, monitoimityökalu, sakset, telttakiilat ja muut terävät jutut

• Työkalut, kuten saha ja kirves

• tulukset suojattuna

• vaellussauvat

Käsimatkatavaroihin:

• Akulliset laitteet: kamera, virtapankki, otsalamppu, GPS-laite yms. Myös varaparistot.

• Lääkkeet (+ reseptilääkkeiden reseptit)

• Tulitikut tai sytkäri taskussa, ei pakattuna käsimatkatavaroiden syövereihin

Ruumaan meneviä varusteita.
Käsimatkatavaroissa kulkevia varusteita. Tulitikut taskuun ja turvatarkastuksessa ne laitetaan esille.
Rinkan suojakassi, jossa päädyssä ja pitkällä sivulla nostokahvat. Laitan tähän nostoavuksi myös matkalaukkuvyön. Kun vyön pujottaa nostokahvan läpi, pysyy se paremmin paikallaan.

Leave a comment