Upean vaellusvuoden 2025 jälkeen oli aika miettiä, haluaisinko jatkaa kuukausittaisia vaelluksiani. Vaikka jossain vaiheessa vauhdikasta vuotta epäröinkin jatkoa, olin loppuvuodesta kuitenkin valmis haastamaan itseni uudestaan, tosin sillä erolla, että vuoden 2026 vaellukset saisivat olla hieman maltillisempia.

Joulu-tammikuun vaihteen mieli oli todella alamaissa ja yritin viritellä itseäni tunnelmaan tutkailemalla lähellä sijaitsevia paikkoja, joissa pystyisin tekemään lyhyen 1-2 yön vaelluksen. Ensin meidän piti mennä kaverini kanssa Nuuksioon vaeltamaan, mutta kaverini tuli kipeäksi ja oma selkä kiukutteli, joten reissu peruuntui. Sitten suunnittelin parin yön vaellusta Marttilan korven eräreitistölle, mutta olin niin kertakaikkisen väsynyt, ettei retki totetutunut. Tammikuu uhkasi loppua kesken ja kuun lopussa minulla oli käytössä vain pari päivää vapaata ja selailin netistä lyhyitä yhden yön vaellukseen sopivia reittejä. Sattumalta löysin Tammelan ja Lopen kuntien rajoille sijoittuvan Kivijärven rengasreitin, josta en ollut ikinä kuullutkaan. 25 km pitkä reitti kuulosti juuri sopivalta yhden yön vaellukselle. Rengasreitti on osa Hämeen Ilvesreittiä, joka on sinänsä tuttu, sen merkit ovat tulleet monesti vastaan ja haaveena on ollut, että joku päivä kävisin järjestelmällisesti koko reitistön läpi.

Reitille kuuluvan Onkimaanjärven maastot olivat tulleet eräopaskoulun kautta jotenkin tutuksi, sillä olimme tehneet siellä joitakin suunnistusharjoituksia ja suoritin myös koulun lyhyen selviytymisjakson järven lähistöllä. Reitin läheisyydessä sijaitseva Forssan ammatti-instituutin ylläpitämä Honkapirtti on myös tullut koulun kautta tutuksi. Paikka on tosi kiva ja sen voi vuokrata isommallekin porukalle.

Vaikka tosiaan olin Onkimaanjärven osalta Kivijärven rengasreittiä tallaillutkin, en ollut koskaan kuullut, että siellä kulkisi varsinainen nimetty reitti. Reitti on tosiaan noin 25-27 km pitkä ja matkan varrelle osuu kaksi laavua, Onkimaanjärven ja Kivijärven laavut. Muita retkeilyrakenteita muutamia yksittäisiä penkkejä lukuunottamatta reitillä ei ole. Parkkipaikka löytyy osoitteesta Antinsuontie 402.

Muutama varoitus saapumisesta. Jos olet liikkeellä talvella, huomio, että parkkipaikkaa ei ainakaan mitenkään säännönmukaisesti aurata. En osaa sanoa, miten Antinsuontietä aurataan, mutta saapuessani sitä pystyi ajamaan joten kuten renkaanuria pitkin. Tein ennen vaellustani pikaisen visiitin alueelle, jotta näin parkkipaikan kunnon ja kävin tarkastamassa laavujen puutilanteet. Silloin ajelin paikalle vielä pienempiä teitä pitkin ja meinasin jäädä jumiin. Reitti ei ole myöskään mitenkään tampattu, joten talvella on syytä varautua paikoin lumessa kahlaamiseen. Reitin kiertosuunnasta riippuen on ensimmäisenä tai toisena päivänä mahdollisuus tehdä oikaisuja teitä pitkin.

Olin päättänyt olla laavulla yötä, joten jätin teltan kotiin. Otin kuitenkin varmuudeksi mukaan tarpin ja maavaatteen, mikäli laavulla sattuisikin olemaan muuta porukkaa. Tilaa vei eniten kaksi makuupussia, joista toisen jouduin virittelemään rinkan päälle. Oli luvattu noin 10-13 astetta pakkasta, joka oli ihan ok. Vedet olin ajatellut sulattaa lumesta nuotiolla ja hoitaa myös iltaruuan tulen ääressä. Lounaat hoitaisin ruokatermoksen avulla. Harkitsin myös liukulumikenkien käyttöä ja joillain osuuksilla ne olisivatkin olleet todella kätevät. Lunta oli vain ehkä pikkaisen liian vähän koko reitin läpi hiihtämiseen.

Ensimmäinen vaelluspäivä – pakkasta, aurinkoa ja erämaista tunnelmaa (Antinsuontie – Kivijärven laavu, n. 16 km)

Auto saapui lunta kyntäen parkkiin klo 8:30. Halusin hyödyntää päivän valoisan ajan ja ehtiä laavulle ennen pimeää. Parkkipaikalta löytyi karttataulu, josta nappasin vielä kuvan. Paperikarttaa minulla ei ollut mukana lainkaan, mutta puhelimeen olin ladannut varmuudeksi offline-kartan. Reitti on kauttaaltaan merkitty hyvin sinisin vinoneliöin ja ne auttoivat hahmottamaan reittiä niillä osuuksilla, jossa polut olivat koskemattoman lumen peitossa.

Lähdin kävelemään reittiä vastapäivään kohti Onkimaanjärven laavua. Leveä ura olisi sopinut hyvin myös hiihtämiseen. Pakkasta oli auton mittarissa parkkipaikalta lähtiessä 12 astetta, mutta ilma tuntui huomattavasti kylmemmältä. Olin syönyt kevyen aamupalan jo aikaisin aamulla ja nälkä kurni vatsassa jo ensimmäisillä askelilla. Mukanani oli termoksessa kuumaa kaakaota ja ajattelin pysähtyä noin 1,5 kilometrin päässä olevalle Onkimaanjärven laavulle pitämään tauon. Mutta laavun saavutettuani en yksinkertaisesti voinut pysähtyä, koska olin niin kylmissäni! Onkimaanjärven päällä leijui vaalea hyhmä ja pakkanen oli lähellä järveä vielä purevampaa. Yritin marssia kovaa vauhtia eteenpäin, jotta lämpenisin.

Reitti oli laavulta eteenpäin vähälumisempi ja polkua oli kuljettu, joten eteneminen oli helppoa. Reitti seuraili Onkimaanjärven rantoja. Kun noin kolme kilometriä käveltyäni olin edelleen aivan jäässä ja vielä enemmän nälissäni, oli pakko pysähtyä ja vetää päälle yksi ylimääräinen kerrasto, käytännössä yksi fleecepaita lisää ja kevyttoppahousut kerrasto- ja vuorellisten kuorihousujen päälle. Kaivoin samalla rinkastani muhkean toppatakkini, jonka lämmössä pystyin viimein pysähtymään paikalleen syömään. Aamuauringossa hörpin kuumaan juomaa ja söin eväsleipää. Nautiskelin säästä, mutta samalla mietin, miten ihmeessä selviän yöstä, jos yövaatteeksi tarkoitetut lisälämmikkeet olivat jo nyt päälläni.

Kulkeminen oli vaatteita lisättyäni huomattavasti mukavampaa, kun kokoajan ei palellut. Reitti jätti Onkimaanjärven taakse ja siirtyi metsään. Tuuli ei ollut ehtinyt tiputtaa lumia puiden oksilta, joten onnekkaana sain ihailla harvinaisen kauniita talvimaisemia. Suuret kuuset lumisine oksineen on nykyään aika harvinainen näky Etelä-Suomen talvessa. Maisema oli myös ihanan hiljainen, ei autojen tai ihmisten häiritseviä ääniä.

Aikani kuljettuani saavuin pienelle hakkuuaukealle ja aurinko paistoi sinne makeasti. Asettelin istuinalustan nojaamaan kiveä vasten ja istahdin alas nauttimaan suorasta auringonpaisteesta. Söin lounaan termarista katsellen korppien lentoa. Samalla kun nousin ylös ja nostin rinkan selkääni jatkaakseni matkaa, alkoi sataa lunta ja taivas alkoi vetäytymään pilveen. Näky oli kaunis auringon paistaessa leijaileviin lumihiutaleihin. Lumisade jäi lopulta lyhyeksi, eikä haitannut matkan tekoa lainkaan.

Riimalantien saavutettuani polku muuttui kulkemattomaksi. Tämä tarkoitti hieman enemmän kahlaamista, mutta lunta oli siedettävästi nilkkoihin asti ja pääosin se oli keveää höttömäistä pakkaslunta. Pakkanen oli täällä varmaankin hieman alle kymmenen ja pieni vastus jaloissa johti siihen, että oli aika riisua lisäämäni vaatekerta pois. Reitti oli uskomattoman erämainen. Varsinkin Keritty-järven rantoja seuraillen hämmästelin, miten en ollut aiemmin kuullut paikasta. Kerityn rannat olivat metsäisen kallioisia ja näin jo mielessäni itseni melomassa siellä. Siirsin paikan heti melontalistalleni.

Polku kulki paikoin avarassa metsässä, välillä suolla suopursujen vienon tuoksun saatellessa kulkijaa. Eteneminen oli selkeästi normaalia kävelyä hitaampaa lumen vastuksen takia ja alkoi myös väsyttämään.

Päivä kului ja aurinko alkoi hiljalleen laskemaan. Ohitin pienen joen, josta hetken mielijohteesta päätin ottaa vettä mukaani, vaikka se olikin aika tummaa. Olin ajatellut hoitaa juomavesiasiat lunta sulattamalla, mutta sula vesi olisi aina nopeampi keittää. Ohitin Kivisammaljärven, jota kiersi oma kahden kilometrin mittainen reitti. Tännekin halusin tulla joskus uudestaan. Saavuin Pyhälammintielle ja opasteet kertoivat, että tästä oli vielä 2,5 kilometriä Kivijärvelle. Polku muuttui kuitenkin haastavammaksi, lunta oli enemmän ja maasto oli mäkistä. Eteneminen oli ihan naurettavan hidasta. Välillä reittimerkintöjä joutui hakemaan tiheän puuston takaa ja arvailtava, missä polku menee. Alkoi väsyttämään todenteolla ja mieleeni hiipi ajatuksia homman järkevyydestä.

Viimein saavuin uudelleen Pyhälammintielle, jonka ylitettyäni oli vielä puolen kilometrin matka laavulle. Täällä polku oli onneksi niin tamppaantunut, joten viimeiset sadat metrit menivät vauhdikkaasti ja olin juuri hämärän saavuttua laavulla. Heitin rinkan laavulle ja suuntasin polttopuuvarastolle hakemaan puita nuotioon. Tulet sain nopeasti pystyyn ja alkuun en jaksanut muuta kuin istuskella tulen ääressä. Iltaruuaksi minulla oli mukana vegenakkipaketti ja vihis.

Ilta kului mukavasti tulen äärellä. Laitoin laavulle makuukamppeet valmiiksi ja valmistauduin hyvissä ajoin nukkumaan. Ei tarvinnut miettiä, että paikalle eksyisi kukaan, vaikka viikonloppuna täällä olikin selkeästi käyty. Kivijärvi lepäsi hiljaisena edessäni ja vastarannalla näkyi jonkun talon valoja. Ujuttauduin väsyneenä makuupusseihini ja nukahdin aika pian. Yöllä oli noin 13 astetta pakkasta, mutta en palellut ollenkaan. Olin laittanut makuupussin sisälle pari kuumavesipulloa ja ne ovat kyllä silkaa luksusta. Havahduin yöllä muutaman kerran asentoa vaihtaessani ja muistan tunteneeni itseni äärettömän levolliseksi, rauhalliseksi ja onnelliseksi.

Toinen vaelluspäivä – rämpimistä (Kivijärvi – Antinsuontie n. 9 km)

Olin laittanut herätyksen kuudeksi, mutta nukahdin uudestaan ja heräsin seitsemän maissa. Väsytti kauheasti ja en millään olisi halunnut nousta ja aloittaa aamun askareita. Viivyttelin makuupussissani ja viimein pakotin itseni ylös. Olin pilkkonut illalla jo kaikki sytykkeet valmiiksi, joten viritin nuotion palamaan heti noustuani. Tarvitsin kuumaa vettä aamupuurooni ja termariin lounasta varten. Samalla kun keitin vesiä, pakkasin tavarani kasaan.

Nuotion hiipuessa söin aamupuurot ja valmistauduin lähtöön. Tänään oli hieman lyhyempi päivä tiedossa ja sen raskaus määräytyisi sen mukaan, oliko poluilla kävelty viime päivinä. Palasin kohti Pyhälammintietä, jota ennen polku haarautui vasemmalle. Polku oli koskematon. Lähdin tarpomaan lumessa eteenpäin ja hyvin pian tulin hakkuuaukealle, jossa lunta oli tietenkin vielä enemmän. Polku oli hukassa, mutta lumen alla jalkoihin takertuvat hakkuujätteet kyllä kertoivat, jos eksyit polun ulkopuolelle. Rämmin ja pysähtelin, rämmin ja pysähtelin. Ei tässä ole mitään järkeä. En pääsisi tänä päivänä edes autolle saakka, jos eteneminen olisi näin hidasta ja uuvuttavaa. Lunta oli puolisääreen ja hanki oli kovettunut, ei ihmistä kantavaksi, vaan sellaiseksi jalkoja repiväksi ja askelta hidastavaksi.

Hakkuuaukean vieressä kulki Pyhälammintie. Päätin olla reitille uskoton ja hypätä tien puolelle kävelemään. Se ei ole tapaistani, mutta joskus harvoin minullakin järki voittaa. Tiellä oli helppo askeltaa ja reitti kulki joka tapauksessa aivan tien vieressä, joten näin millaista maastoa oli tarjolla. Reitti ristesi pian tien yli ja koska näin sen menevän taas uudelle hakkuuaukealle, päätin jatkaa huijaamista ja kulkea tietä pitkin.

Kuljin tietä pitkin aina Riimalantien risteykseen saakka. Siitä oli pakko hypätä poluille, sillä teitä pitkin ei järkevästi pääsisi enää reittiä oikaisemaan tai ne ajautuisivat sen verran kauas, että en voisi ainakaan itse sanoa siinä vaiheessa varsinaista reittiä kiertäneeni. Ja tottakai nyt halusin kulkea myös poluilla, enkä vain tallustella teitä pitkin. Ilokseni huomasin, että polulla oli joitakin päiviä sitten kulkenut joku. Se ei tekisi pelkästään etenemisestä helpompaa, vaan myös reitin seuraamisesta sujuvampaa. Olin lukenut etukäteen kommentteja, että reitin länsipuoli olisi pääosin hakkuuaukeata ja itäpuoli olisi se hieno erämainen osuus. Pystyn allekirjoittamaan tämän, mutta oli länsipuolella myös hienojakin osuuksia: korkeuseroja sekä todella korkeita kuusia ja kaunista metsää, jossa oli ilo kävellä.

Osuus kohti Heinissuonlampea kulki loivaa alamäkeä ja oli nautinnollinen kävellä. Saavuin Ilvesreitin risteykseen, josta reitti jatkui toiseen suuntaan kohti Liesjärven kansallispuistoa ja vastakkaiseen suuntaan kohti Onkimaanjärveä ja Antinsuontietä, jossa parkkipaikka oli. Pidin vähän matkaa risteyksen ohitettuani pienen tauon ja hieroin kipeitä hartioitani. Rinkassani on sellainen ongelma, etten saa vyösäätöjä tarpeeksi kireälle ja jossain vaiheessa paino alkaa tuntumaan aina liikaa hartioissa.

Reitti muuttui metsäautotieksi, jossa pääsi etenemään kiitettävästi renkaanjälkiä seuraillessa. Täällä olisi ollut myös hyvä sauma hiihtää. Vaikka tieosuudet ovat lähtökohtaisesti aina tylsempiä, olin tällä kertaa salaa helpottunut tästä hetkellisestä kevyemmästä kulkemisesta.

Reitti kulki paikoin metsässä ja paikoin hakkuuaukeilla ylittäen välillä pieniä teitä. Jotkut pätkät olivat kuljettuja, joissakin jouduin rämpimään itseni väsyksiin saakka. Välillä oli myös jyrkkiä nousuja, joissa kävelysauvat olivat ihan korvaamaton apu. Kun viimein saavutin Antinsuontien, olin todella tyytyväinen, että tämä päivä olisi tässä. Minulla oli karmea nälkä, sillä en ollut malttanut pysähtyä syömään. Olin vähentänyt vaatteita lumessa rämpiessä ja pysähtyminen olisi tarkoittanut joko välitöntä palelua tai sen, että olisin joutunut välppäämään lisävaatteita pukemalla ja niitä riisumalla.

Matkani Kivijärven laavulta takaisin autolle oli kestänyt noin neljä ja puoli tuntia. Jos olisin kulkenut reitin tarkasti polkuja pitkin, olisi aikaa mennyt varmasti noin puolitoista tai jopa kaksi tuntia enemmän. Kesäaikaan eteneminen on tietenkin paljon nopeampaa.

Yhteenveto

Kivijärven ympyräreitti oli yllättävän kiva. Aion ehdottomasti palata tänne uudestaan sulan maan aikaan. Ehdotin kaverille jo reittiä kesällä juoksulenkiksi ja niin kuin aiemmin mainitsin, melonta Keritty-järvellä olisi hieno kokea.

On totta, että länsipuolelle jää hakkuuaukeita, mutta mielestäni siellä on myös kivoja pätkiä ja reitti kokonaisuudessaan on kulkemisen arvoinen. Laavut ja tulipaikat ovat toimivat ja vettä saa järvistä.

Olin tyytyväinen, että lähdin vaellukselle, sillä uuteen vuoteen käynnistyminen oli tänä vuonna itselleni poikkeuksellisen hankalaa. En ollut parhaimman innostuksen vallassa lähtiessäni, mutta olen tosi iloinen, että löysin tämän reitin. Lumessa kahlaaminen teki vaelluksesta aika fyysisen suorituksen ja vaikka sitä paikan päällä aina tuskailee, jälkeenpäin on kuitenkin voittajaolo.

Varusteista kannoin mukana “turhaan” tarppia ja maavaatetta. Otin ne mukaan, jos laavu sattuisikin olemaan jostain syystä varattu. Mukanani oli kaksi makuupussia, viime vuonna ostettu kolmen vuoden ajan Marmotin pussi sekä sellainen vanha ja painava mikä lie -makuupussi. Jälkimmäisestä aion hankkiutua eroon ja päivittää sen lyhyempään ja kevyempään pussiin. Mutta pääasia oli tietenkin se, että nukkuessa oli mukavan lämmin. Sauvat ovat nykyään aina mukana ja yllättävän hyvin ne toimivat lumessakin. Niillä oli kätevä kokeilla lumen alta mahdollista jäätä, hakkuuroskaa tms ja tietenkin olivat oiva apu jyrkissä ylämäissä.

Piian pisteet: 4/5

“Oikein suositeltava vaihtoehto, jos haluaa tehdä lyhyen vaelluksen Etelä-Suomessa kansallispuistojen ulkopuolella. Halutessaan reittiä voi helposti pidentää jatkamalla Ilvesreittiä eri suuntiin. Hiljaisia polkuja ja erämaista tunnelmaa. Tänne haluan palata.”