Koska keräilen retkikirjojen kohteita, olin innoissani, että tällä reissulla saisin korkattua peräti neljä itselleni uutta, hyllyssäni odottanutta retkikirjaa. Ensimmäinen kirja on Pauli Jokisen Sunnuntaikävelyllä Helsingissä, jossa kuvataan noin 5,5 kilometrin kävelyretki Vanhastakaupungista Lammassaareen. Toisena kirjamessuilta ostamani Calazon Helsingin seudun retkeilyopas neuvoo melko samanlaisen reitin, mutta kilometrejä on seitsemän. Kolmas kirja on myös kirjamessuilta hankittu Suomen 500 parasta kohdetta, jossa paikat on kuvailtu lyhyinä esittelyinä. Neljäntenä on Lumoava Helsinki – 200 luontoelämystä, joka on Helsingin kaupungin julkaisema kohdeluettelo pienine esittelyineen ja karttoineen. Näiden lisäksi Lammassaaren reittiä esittelee vino pino muita tuttuja retkikirjoja.

Olimme sopineet kaverini Anun kanssa juoksutreffit ja tapasimme Lammassaaren parkkipaikalla, joka on muuten ilmainen! Parkkipaikkojen osoitteet ovat Katariina Saksilaisen katu 11 ja Jokisuuntie 13. Lammassaari sijaitsee Viikissä Vanhankaupunginlahdella, joka on historiallisesti mielenkiintoista aluetta. Alueella on hieno Vanhankaupungin koski ja vanhoja voimalarakennuksia, hienoja siltoja ja puisto. Kesällä parkkipaikan läheisyydessä on ruokakojuja. Talvella jäätelötötteröt vaihtuvat suksiin ja pellolla näkyy hiihtelijöitä.

En ollut aiemmin pohtinut, mistä nimi Vanhakaupunki tulee, mutta toden totta, tänne Kustaa Vaasa halusi perustaa aikanaan Helsingin kaupungin kilpailijaksi Tallinnalle, mutta paikka osoittautui huonoksi merenkulun kannalta ja porvarit eivät olleet halukkaita muuttamaan alueelle. Niinpä vuonna 1640 kaupunki siirrettiin Vironniemelle eli nykyiseen Kruununhakaan, jonne laivojen oli helpompi saapua.

Vanhankaupunginlahti koostuu nykyään erilaisista suojelualueista. 1900-luvun puolessa välissä lahteen töräytettiin vedenpuhdistamon jätevesiä ja se oli huonossa kunnossa. Vähitellen aluetta alettiin kuitenkin suojelemaan (jo ennen saastumista) ja nykyään monimuotoisen luonnon takia eri lintulajeja on alueella havaittu jo yli 300.

Lähdimme liikkeelle parkkipaikalta ja kaarsimme mäen alta ensimmäisestä risteyksestä vasemmalle. Polku suoraan jatkaisi kohti Lammassaarta. Teimme kurvin Pornaistenniemen suojellulle tervaleppälehdolle, jossa kulkee myös Luonnon Syli -luontopolku. Vierailumme aikana kaikki opastaulut olivat harmiksemme lumen ja jään peitossa. Vaikka oli talvi, pystyit kuitenkin helposti kuvittelemaan kesäisen linnunlaulun ja luonnon monimuotoisuuden lehtipuumetsässä. Polku on reunustettu köysin, jotta ympäröivä luonto säästyisi kulkijoiden aiheuttamalta rasitukselta.

Polku on lyhyt, joten pian ylitimme vanhan jätevesikanavan ja käännyimme kaartaen oikealle kohti lintutornia. Torneihinhan on aina pakko kiivetä ihan vaan näköalojen takia, vaikka kiikareita lintujen tiirailuun ei olisikaan matkassa. Näkymä ulottui ruovikon yli lahdelle ja vastakkaisille rannoille. Kalasataman tornit antoivat jännän kontrastin luontomaisemalle. Maisema oli hyvin hempeäsävyinen: valkoista lunta, vaaleanruskeaa ruovikkoa, huurteiset puut sekä horisontissa siniseksi muuttuneet rakennukset.

Heti lintutornin alapuolelta polun haara vei keskelle ruovikkoa, joka johdatti piilokojulle. Täällä olin joskus aiemminkin käynyt, mutta kesällä kaikki oli niin paljon vehreämpää, etten polun alkupuolella tajunnut edes paikan olevan sama. Katselukoppi on hauska ja siellä voisi viettää pitkän tovin penkeillä istuskellen ja lintuja kiikaroiden. Voin kuvitella, että paikalla olevilta lintutietäjiltä saa kaikenlaista knoppitietoa. Nyt piilo oli tyhjä niin ihmisistä kuin linnuista.

Katselukopilta matka jatkui ruovikon läpi päätyen tienhaaraan, josta pääsi joko takaisin lähtöpaikalle tai Lammassaaren suuntaan. Lähdimme jatkamaan kohti Lammassaaren kuuluisia pitkospuita, jotka olivat näin talvellakin todella tunnelmalliset. Pitkospuut ovat esteettömät, tavallaan kuin pitkä laituri ilman laiturin rakoja. Talvella kulku-ura laiturilla oli lumen takia tietenkin kapeampi ja pyörätuolilla olisi ollut mahdoton edetä. Pitkospuille on rakennettu esteettömiä katselulavoja, joista pystyy katselemaan maisemia ruovikon yli.

Lammassaareen tultua polku haarautui kolmeen. Vasemmalle kääntyessä pääsisi lintutornille, suoraan ylös tapahtumapaikka Pohjolan Pirtille ja oikealle kääntyessä polku veisi saaren sivua kuljettuaan kohti Kuusiluotoa. Lähdimme vasemmalle ja kävimme katsastamassa sekä tornin että sen vieressä olevan katselupaikan. Näkymät avautuivat hieman eri suunnasta ruovikkoiselle lahdelle, joka oli hiljainen ja eloton.

Katselupaikkojen jälkeen lähdimme kiertämään saarta. Saarella on pikkuruisia kesäasuntoja, joiden ohitse polku meni. Saavuimme uimarannalle, josta teimme piston saaren keskellä sijaitsevalle Pohjolan pirtille ja se olikin todella hieno ja vanha rakennus. Sekä Lammassaari että Kuusiluoto ovat Helsingin kaupungin omistuksessa, mutta Lammassaaren hallinnoinnista sekä Pohjolan pirtin toiminnasta vastaa raittiusseura Koitto. Kurkistelimme ikkunoista sisään ja jäimme kuvittelemaan, miltä siellä näyttäisi kesätanssiaisissa tai muissa juhlissa. Hieno paikka!

Lammassaari ei ole mitenkään iso paikka ja rantaa seuraillessa yhtäkkiä vastaan tulikin jo Kuusiluotoon vievät pitkospuut, jotka johtivat siis saaresta saareen. Kuusiluodossa on kesällä lampaita, nyt siellä oli vain tyhjät lumiset kalliot ja hiljaiset maisemat. Hassua saarten nimissä on se, että Lammassaaressa ei ole lampaita, vaan ne ovat kesäisin Kuusiluodossa ja siellä taas puolestaan ei ole nimestään huolimatta yhtään kuusta, vaan lehtipuuvoittoista metsää. Kuusiluoto tuntui nukkuvan talviuntaan, kesällä alueella on varmasti paljon kävijöitä ja voin kuvitella kallioiden olevan suosittua piknikaluetta. Kuusiluodolla toimii Vanhankaupungin kulttuuri-ekologinen klubi.

Lammassaareen palattuamme ihmettelimme kantoa puussa ja juttelimme ohimennen lintukuvaajan kanssa. Palasimme pitkospuut takaisin ja kohta olimmekin taas jo parkkipaikalla. Kilometrejä poukkoilustamme oli tullut hieman vajaa seitsemän.

Lenkin jälkeen söimme eväät ja kävimme katsomassa Vanhankaupungin koskea, joka oli näin talvellakin vuolas. Koskea ympäröi vanhat voimalarakennukset, joissa sijaitsee myös Tekniikan museo. Museo on sopivan kokoinen, mielenkiintoinen ja helposti lähestyttävä. Oikein hyvää tekemistä talvipäiväksi, myös lapsille.

On mahtavaa, että tällaisia alueita keskellä kaupunkia on suojeltu ja jätetty rakentamatta. Yksi selittämätön mysteeri minua vaivasi koko käynnin ajan. Vanhankaupunginlahti on erittäin linturikas alue, mutta miksi ihmeessä linnut jäävät kaupungin läheisyyteen, kun varmasti rauhallisempiakin paikkoja löytyisi? Vai onko samoja lintulajeja myös niissä rauhallisemmissakin paikoissa, mutta siellä ei käy niin paljon lintuharrastajia, jotka olisivat tekemässä havaintoja? Varmasti joku viisaampi osaa vastata, mutta ehkä taustalla on alueen yllättävän monimuotoinen luonto, lahopuut, kalaisat vedet sekä rantaniittyjen laidunnus, jotka houkuttelevat eri lintulajeja paikalle. Joka tapauksessa keskellä kaupungin vilskettä paikka tarjoaa viihtyisän keitaan lintujen lisäksi myös ihmisille.

Piian pisteet: 4/5

“Koko Vanhankaupunginlahti on mielenkiintoinen ja monipuolinen paikka sekä historiallisesti että ekologisesti. Talvella paikka uinuu hiljaisena ja rauhallisena, keväällä samaan tahtiin lintujen kanssa alkavat ihmisetkin palaamaan poluille, piilokojuille, rantakallioille ja kesämajoille saaden pienen hengähdystauon kaupungin vilinästä.”


Kohde löytyy kirjoista:
Uusi pääkaupunkiseudun retkeilyopas
Suomen upeimmat patikointipolut
Retkipaikka – Uudet seikkailut
Suomen 500 parasta kohdetta
Lumoava Helsinki – 200 luontoelämystä
Sunnuntaikävelyllä Helsingissä
Helsingin seudun retkeilyopas
Suomen 100 – Luontokohteet

Helsingin kaupungin informatiiviset sivut alueesta:
https://www.hel.fi/fi/kulttuuri-ja-vapaa-aika/ulkoilu-puistot-ja-luontokohteet/ulkoilualueet/pornaistenniemi-ja-lammassaari