Kerron heti rehellisesti, että mielestäni maaliskuu ei ehkä ole paras aika vierailla Nukarinkoskella. Kaikki mitä itse olen lukenut tästä satumaiseksikin kuvatusta paikasta, ei ehkä päässyt raa’assa alkukeväässä parhaiten esille. Paras aika vierailuun taitaa olla myöhäinen kevät ja kesä, kun lehdet on puissa. Ehkä pääsen joku kerta käymään tuohon vuodenaikaan uudestaan, niin kerron sitten, olenko oikeassa vai väärässä.

Olimme päättäneet tehdä kaverini kanssa pienen päiväretken ja kohteeksi valikoitui molemmille ennestään tuntematon Nurmijärvellä sijaitseva Nukarinkoski.

Paikalle ei ollut vaikea löytää, sillä parkkipaikka oli merkitty viitoituksin. Heti parkkipaikalta reitti lähti laskeutumaan alas portaita, josta pääsi lyhyellä kävelyllä asian ytimeen eli siltaa pitkin suoraan kuohuvan Vantaanjoen ja tässä kohtaa Nukarinkosken päälle. Nukarinkoski saa nimensä ympäröivän alueen, Nukarin, mukaan. Vaikka elimmekin maaliskuuta, oli koski kuitenkin kuultavissa ja nähtävissä. Jääkannet peittivät osan joesta, mutta siellä täällä näkyi kohisevaa vettä, joka katosi syöksyen jäälohkareiden alle. Kosken voima ja nopeasti vyöryvät vesimassat herättivät kunnioitusta.

Ihmettelimme ensin koskea sillalta käsin ja lähdimme sitten seuraamaan jokea yläjuoksun suuntaan pitkospuita pitkin. Jää- ja lumikerrostumat joen päällä olivat todella paksut ja mietimmekin, mistä se mahtaa johtua, sillä talven 2026 lumipeite ei ollut kuitenkaan muuten mikään merkittävä. Jääkerrostumien alaosassa helmeilivät pisaranmuotoiset jääpuikot. Ne olivat kuin barokkisohvan hapsut, mutta jäästä tehdyt.

Matkat täällä eivät ole mitenkään pitkiä, joten joidenkin satojen metrien päästä olimmekin jo joen mutkassa sijaitsevalla laavulla. Siitä jatkoimme matkaa vielä toiselle parkkipaikalle ja kävimme kurkkaamassa pienen kävelymatkan päässä sijaitsevaa vanhaa koulua.

Kävelimme takaisin samaa reittiä sillalle, jonka ylitettyämme käännyimme vasemmalle polkua seuraillen. Tutkimme vastaan tulleita myllyn raunioita, joista ei kauheasti ollut jäljellä muuta kuin tiilinen seinämä.

Polku jatkui alavirtaan ja jyrkkään ylämäkeen, joka oli tähän vuodenaikaan aivan pelkkää jäätikköä. Taiteilimme polun reunoja pitkin itsemme ylös kohdataksemme seuraavan haasteen, vähintäänkin yhtä liukas alamäki. Mäki laskeutui joen ylittävälle sillalle, josta sai taas uuden kauniin näkymän koskeen. Aurinko paistoi arastellen puiden välistä ja koskeen osuessaan säteet kimmelsivät kuohuissa.

Ylitimme vielä toisen sillan ja pian olimmekin nuotiopaikalla, jossa olimme suunnitelleet syövämme eväät. Jostain syystä olin sivuuttanut tiedon, että alueella ei ole puuhuoltoa eli tarvittavat polttopuut olisikin pitänyt tuoda itse mukanaan. Nuotiossa oli muutamia vanhoja klapeja, jotka saimme maasta kerättyen risujen ja sytytyspalojen avulla palamaan. Paistoimme ritilällä kasvispihvit ja kokosimme hampurilaisannokset. Aurinko ei ihan tavoittanut tähän aikaan päivästä tälle taukopaikalle, mutta ruoka maistui ja oli kiva vain istuskella ja vaihtaa kuulumisia.

Jonkun ajan kuluttua nuotiolle oli tulossa muita käyttäjiä ja teimme heille tilaa. Lähdimme seuraamaan pientä polkua, joka kulki aivan joen rannassa ja mietimme, että toivottavasti tässä oikeasti menee polku, ettemme kulje vain jään päällä. Polku oli kuitenkin kestävä ja tätä kautta jään muodostelmia oli kiva tutkia lähempää.

Polku yhdistyi pian ulkoilureittiin, joka ei ollut pelkästään mäkinen, vaan myös peilijäässä. Tien reunoja pitkin saimme pelastettua itsemme parkkipaikan reunamille.

Palatakseni vielä sopivaan vierailuajankohtaan on paikan eduksi mainittava, että koski on kyllä hieno ja mahtava talvellakin. Mutta ympäröivä kasvillisuus muistuttaa maaliskuussa lähinnä risukkoa. Meillä oli reissussa kiikarit mukana, mutta emme onnistuneet näkemään koskikaraa, joka ilmeisesti välillä vierailee paikalla. Sillat ja portaat olivat uudehkot ja vankat, niistä käsin oli hienoa ja turvallista ihastella kosken voimaa.

Piian pisteet: 3/5

“Koski kuljettaa kuohuissaan talvisin lunta ja hiljaisuutta, keväisin jäätä ja toiveikkuutta, kesäisin sadetta ja lämpöä sekä syksyisin lehtiä ja haikeutta. Aina se on kuitenkin liikkeessä etsien tiensä läpi kiven ja jään. Vuorokausia ja vuodenaikoja seuraavat vuosisadat ja vuosituhannet. Täällä ihminen voi käydä ihmettelemässä luonnon ikiliikkujaa.“

Kohde löytyy kirjoista:
Etelä-Suomen retkeilyopas 1