Vuoden 2025 vaelluksia suunnitellessani olin päättänyt, että vaelluksista ainakin kaksi olisi vesillä. Ja koska olin ostanut edellisenä vuonna itselleni oman kajakin, oli suuri halu toteuttaa vaellukset juuri sillä. Toukokuun vaelluksena kävin melomassa Paimionjoen, heinäkuussa teki vuorostaan mieli järvelle. Merimelonnasta minulla ei vielä toistaiseksi ole kokemusta. Vuonna 2018 kiersin kaikki Suomen silloiset kansallispuistot YLE:n Mennään metsään…
Tag: melontavaellus
Paimionjoki -melontavaellus
Kun aloitin suunnittelemaan tämän vuoden vaelluskimaraa, halusin listalle ulkomaisten kohteiden lisäksi myös kotimaisia reittejä sekä jonkun todellisen lähiluontokohteen. Halusin suunnitella vuoteen myös pari melontavaellusta, joten Paimionjoki toukokuussa kuulosti hyvältä vaihtoehdolta yhdistäen parikin näistä kriteereistä. Asun itse Somerolla, joten luontevaa oli aloittaa reissu Paimionjoen alkulähteiltä, Somerniemeltä. Olin ostanut edellisenä vuonna loppukesästä oman kajakin (käytetty Wilderness Systems,…
12 vaellusta vuodessa, suunnitelma vuodelle 2025
Opiskellessani luonto- ja eräoppaaksi vuosina 2023-2024 tuli mieleeni idea siitä, miten hienoa olisi toteuttaa vaellus ihan joka kuukausi, vaikka pienikin. Olisi jotain, mitä odottaa ja suunnitella (varsinkin talvella), aivan kuten odotin aina kouluviikkoja ja sen tuomia maastoharjoituksia arjen aherruksen keskellä. Olen useamman vuoden haaveillut ulkomailla vaeltamisesta ja tankannut kirjoistani vaikka minkälaisia upeita reittejä, jonne haluaisin…