Haukankallio, Janakkala

Toukokuun ensimmäisenä päivänä 2024 lähdin tutustumaan muutamaan Janakkalan luontokohteeseen. Päivän ensimmäinen kohde oli Someronlähteet ja Someronvuori, jonka jälkeen matkalla kohti Rahitunmäkeä poikkesin matkan varrella olleelle Haukankalliolle. Haukankallion on ennen kaikkea näköalapaikka. Alueella risteilee polkuja, mutta ei varsinaisia retkeilyreittejä. Jyrkänne sijaitsee Leppäkosken taajamassa ja näkyy hyvin keskustaan kulkevan tien varressa. Parkkipaikkoja löytyy Janakkalan kunnan sivujen mukaan…

Pääkslahden luontopolku, Vihti

Tämä paikka on varsinainen aarre. Jo pelkkä ajoreitti paikkaan on viehättävän maalaismainen. Kesällä 2022 lähdin ilman mitään ennakko-odotuksia koiran kanssa kiertelemään paikkaa ja vastaan tuli niin hiekkarantoja, korkeuseroja, mukavia metsäpolkuja, näköalapaikkoja kuin paljon vadelmia ja mustikoitakin. Reitit olivat mielestäni alkuun hieman sekavat, mutta kun niitä pariin kertaan kulki edestakaisin, alkoivat ne vähitellen selkiytyä. Kävelin ensin…