Joutsijärven luontopolku, Ulvila

Tämä 4,2 kilometriä pitkä luontopolku sijaitsee Satakunnassa Ulvilan kaupungissa ja vielä tarkemmin entisen Kullaan kunnan alueella. Polku on saanut nimensä Joutsijärvestä, jonka rantoja polku osittain seurailee. Joutsijärven alue on tunnettu erämaisuudestaan ja siellä voi tehdä myös koko järven kiertävän vaelluksen käyttämällä yöpymiseen esimerkiksi laavuja tai vaikka autiotupaa. Pidempi reitti on 27 kilometriä ja nimeltään Joutsijärven…

Joutsijärven kierros, Ulvila

Kun viime vuoden vaelluksilla olin lähes vuotta aiemmin päättänyt suurimman osan kuukausittaisista vaelluskohteistani, jäi tämän 2026 vuoden helmikuun vaelluksen suunnittelu taas viime tippaan samalla tavalla kuin tammikuukin. Olin varannut töistä neljän päivän vapaat jotain vaellusta varten, mutta se joku oli mysteeri. Olin pallotellut mielessäni Torronsuon hiihtovaellusta, mutta lunta ei ollut tarpeeksi. Selailin netistä sopivan mittaisia…