Elokuun aurinkoisena päivänä 2024 lähdimme kaverini kanssa tutustumaan Salon muinaiskohteisiin. Aiemmilla yhteisillä retkillä sekä yksinäni olin tutustunut jo moneen muuhun Salon retkikohteeseen, mutta nyt valitsimme ohjelmaan neljä historiaan liittyvää pääkohdetta: Haapaniemen linnanrauniot, Ilmusmäen, Hakastaron linnavuoren ja Somerojan uhrilähteen. Päivän aikana piipahdimme katselemassa myös Salon keskustasta löytyviä kuppikiviä. Matka kohti raunioita kulki viehättävien pikkuteiden kautta Kiskon…
Tag: Retkeily
Rahitunmäki ja -lammi, Janakkala
Oltuani jo melko pitkän päivän liikenteessä käyden ensin tsekkaamassa Someronlähteet ja Someronvuoren sekä Haukankallion, päädyin viimein pääkohteeseeni Rahitunmäelle. Halusin ennen kaikkea tulla katsomaan hämeenkylmänkukkia sekä tutustua muutenkin hienoon harjumaastoon. Jätin auton Rahitunlammin uimarannan pienelle parkkipaikalle ja lähdin laskeutumaan leveää tietä rantaa kohden. Koska mukanani oli koira, en viitsinyt jäädä hiekkarannalle haahuilemaan, vaan kävelin kauniin rannan…
Haukankallio, Janakkala
Toukokuun ensimmäisenä päivänä 2024 lähdin tutustumaan muutamaan Janakkalan luontokohteeseen. Päivän ensimmäinen kohde oli Someronlähteet ja Someronvuori, jonka jälkeen matkalla kohti Rahitunmäkeä poikkesin matkan varrella olleelle Haukankalliolle. Haukankallion on ennen kaikkea näköalapaikka. Alueella risteilee polkuja, mutta ei varsinaisia retkeilyreittejä. Jyrkänne sijaitsee Leppäkosken taajamassa ja näkyy hyvin keskustaan kulkevan tien varressa. Parkkipaikkoja löytyy Janakkalan kunnan sivujen mukaan…
Someronlähteet ja Someronvuori, Janakkala
Nämä kohteet bongasin kirjoista poiketen Janakkalan kunnan sivuilta. Pääkohteenani oli alunperin Rahitunmäki ja lähteillä piti vain poiketa matkan varrella, mutta näinpäs sitten kävi, että vietin puoli päivää haahuillen lähteillä ja niiden takaa alkavan Someronvuoren maisemissa. Toukokuun alussa 2024 pakkasin retkirepun sekä koiran autoon ja lähdin kohti Janakkalaa. Lähteitä lähestyessäni tien vasemmalla puolen kohosi valtava harju,…
Melontaseikkailu Mankinjoella Espoossa
Omistan kaverini kanssa vesivempeleen, joka on sekoitus kumikanoottia ja kumikajakkia ja sen nimi on Challenger. Köyhänä tilasin sen aikoinaan jostain verkkokaupasta, kun ei ollut varaa ostaa oikeaa. Tässä pumpattavassa mallissa houkutti myös sellainen kätevä seikka, että sen voi yksinkertaisesti tyhjentää ja pakata pikkuautoon mukaan. En edes muista, mikä oli se ensimmäinen paikka, jota varten kapine…
Saraakallio, Laukaa
Peurunka Patikan jälkimainingeissa lähdimme kaverini kanssa tutkimaan Laukaan luontokohteita. Saraakallion kalliomaalaukset oli mainittu useammassakin eri kirjassa ja lähdimme paikalle ilman sen suurempia odotuksia. Parkkipaikka oli onnettoman pieni ja tästä jo hieman päättelin, että kohde ei taida olla kauhean suosittu ja millään tavalla erityinen. Pienehkö mutta selkeä polku lähti johdattelemaan ylämäkeen kallioille. Polku haarautui aina välillä…
Kalkinpolttajanpolku, Sipoonkorven kp
Sipoonkorpi on mielestäni omalaatuinen kansallispuisto. Maisemat ovat tietyistä paikoista aika urbaanit ja valitettavan meluisat. Toisaalta paikasta löytyy myös hiljaisia soppeja ja tietysti hienoa luontoa. En tunne tarpeeksi hyvin puistoa, jotta osaisin antaa parempaa arviota, mutta tämä on hieman tällainen mysteeripuisto, jolle pitäisi antaa lisäaikaa. Kalkinpolttajan polku on tullut tutuksi juoksukuvioista. Olen juoksukaverini kanssa käynyt täällä…
Korpinkierros, Nuuksion kp
Nuuksiossa on tullut harrastettua erityisesti polkujuoksua ja tämänkin reitin olen juossut pariin kertaan. Ihmismäärä on ollut kohtuullinen arkipäivinä. Kerran osuimme tänne jollain lomaviikolla ja ihmispaljouden takia peruimme suunnitelmamme ja valitsimme yksinkertaisesti toisen kohteen. Korpinkierrokselle pääsee paristakin eri paikasta, mutta itse olen aina pitänyt lähtöpaikkana Haukkalammin parkkista, josta lähtee myös muita merkittyjä polkuja. Opastauluja lukiessa ja…
Seurasaari, Helsinki
Seurasaari on varmaankin kaikille pääkaupunkiseutulaisille tuttu kohde, joka on mielestäni onnistunut säilyttämään viehättävyytensä kävijämääristä huolimatta. Seurasaari on Helsingin kaupungin omistama virkistysalue, jolla on oma mielenkiintoinen historiansa. Seurasaari on myös samalla ulkomuseo, sillä sinne on siirretty vanhoja rakennuksia eri puolilta Suomea. Seurasaaresta löydät myös kioskeja, naturistirantana toimivan uimalan kuin myös juhlakentän teatterikatsomoineen, jossa järjestetään erilaisia tapahtumia….
Sorlammen luontopolku, Espoo
Sorlammen maastoihin on tullut pari kertaa tutustuttua polkujuoksun merkeissä. Tällaisissa kohteissa meinaa vaan juoksu jäädä vähemmälle, kun joka paikasta löytyy jotain mielenkiintoista tutkittavaa. Sorlammen luontopolku on Nuuksioon johtavan tien varrella, mutta selkeästi oma kokonaisuutensa, vaikka yhdyspolkuja pitkin sieltä pääseekiin Nuuksion poluille. Alue on nimeltään Hakjärven luonnonsuojelualue ja Sorlampi yksi sen järvistä. Luontopolun koilliskulmassa on Pirttimäen…