Syksyllä 2022 kävimme muutamia kertoja juoksemassa ystäväni kanssa Nuuksion polkuja. Aloitimme Kaarniaispolusta ja sen yhdyspolusta Siikajärvelle ja seuraavalla kerralla lähdimme liikkeelle Siikajärveltä ja etenimme Soidinkierrokselle sekä siitä eteenpäin yhdyspolkuja kohti Korpinkierrosta. Suunnitelma oli ainakin edetä kahdeksikon mukaisesti, mutta loppujen lopuksi sekoiltiin jotenkin ihan liikaa ja koko homma meni aikamoiseksi arpomiseksi. Matkaa tälle kahdeksikolle tuli kuitenkin…
Tag: Retkeily
Tremanskärrin luontopolku, Espoo
Lähdimme kaverini kanssa retkeilemään syyspäivänä 2022 ja valitsimme kohteeksi Tremanskärrin luontopolun sekä Kalajärven kallioiden luonnonsuojelualueen. Tehdään heti alkuun selväksi Tremanskärrin nimen tarina. Tarinan mukaan alueelle on isonvihan aikaan uponnut suohon kolme venäläismiestä. Totta tai tarua, joka tapauksessa suolla kävely on mahdollistunut tässäkin paikassa mallikkaasti pitkospuiden avulla, eikä suohon uppoamista tarvitse pelätä. Auto jäi kätevästi luontopolun…
Glimsinjoen luontopolku, Espoo
Tein lähtöä Glimsinjoen luontopolulle ainakin kolme kertaa, mutta jäin kerta toisensa jälkeen haahuilemaan vieressä sijaitsevan salaperäisen Träskändan kartanopuiston maisemiin. Yhdessä nämä kaksi kohdetta ovatkin oikein potentiaalinen kokonaisuus täydelliselle päiväretkelle. Syyskuussa 2022 oli kaunis päivä ja mieli oli seikkailullinen, joten marssin päättäväisesti läpi kartanopuiston kohti luontopolun aloituspistettä. Glimsinjoen luontopolku alkaa Träskändan kartanopuistossa sijaitsevan Kuninkaantien sillan kupeesta….
Kauniaisten Kasavuoren luontopolku ja ulkoilualue, Kauniainen
Kasavuoria Suomessa riittää ja sen takia tämä paikka on nimenomaan Kauniaisten Kasavuori. Käymisen arvoinen kohde on myös lähellä sijaitseva Soukan Kasavuori. Syksyllä 2022 lähdin tutustumaan Kauniaisten versioon. Oli hieman epävakainen sää ja pohdin, lähdenkö tutustumaan uuteen retkikohteeseen vai keksinkö vapaapäivälle muuta ohjelmaa. Päätin kuitenkin lähteä ja kurvailin Espoon majapaikastani kohti Kauniaisten koulukeskuksen parkkipaikkaa. Ylitin tien…
Laajalahden luonnonsuojelualue, Laajalahti, Espoo
Kauniilta ja tunnelmalliselta Villa Elfvikiltä on hyvä aloittaa retki Laajalahden luonnonsuojelualueelle, jonka välittömässä läheisyydessä huvila sijaitsee. Villa Elfvikin ympäristössä on upeita jalopuita, jotka syksyllä antavat paikalle värikylläisen maiseman. Itse pääsin tänne seikkailemaan aurinkoisena syyspäivänä 2022. Reitti kulkee siis Villa Elfvikistä Otaniemeen (tai toisinpäin) ja yhteen suuntaan reitillä tulee pituutta noin 3 km. Heti alkumatkasta tulee…
Friisinkallion luonnonsuojelualue, Friisilä, Espoo
Friisinkallion 26 hehtaarin kokoinen luonnonsuojelualue sijaitsee Espoon Friisilässä ja on Espoon Keskuspuiston eteläinen jatke. Suojeltu alue on pieni saareke asuinalueiden ja teiden ympäröimänä. Lähdin käymään kohteessa syksyllä 2022. Olin aiemminkin käynyt täällä hakemassa jonkun geokätkön, mutta en silloin tutustunut sen enempää alueeseen. Auton jätin Holmankorpi -nimisen tien varteen ja kävelyteitä pitkin pääsin sukeltamaan metsään. Alkuosa…
Hanikan luontopolku ja Soukan Kasavuori, Soukka, Espoo
Mikä ihana piristysruiske olikaan tämä paikka! Paljon enemmän, mitä ollenkaan osasin odottaa. Hanikan luontopolussa on monta itseäni viehättävää asiaa: merimaisemaa ja rantakallioita, lintutorni, metsää, lehtoa, pitkospuita, historiaa ja Soukan Kasavuoreen yhdistettynä loistavat näköalat. Lähdimme sukulaistytön kanssa syyskuun alussa 2022 tutustumaan paikkaan. Autolle löytyi selkeä parkkipaikka ja polku lähti seurailemaan rantaviivaa lehdon kautta. Jonkun matkan päästä…
Torronsuon kansallispuisto, Tammela
Olen siitä onnellissa asemassa, että asun suhteellisen lähellä kahta kansallispuistoa. Toinen näistä on Torronsuon kansallispuisto, jossa on tullut käytyä vuosien saatossa useampia kertoja. Torronsuo sijaitsee Tammelassa, Kanta-Hämeessä. Parkkipaikat Parkkipaikkoja on kaksi, vanha Kiljamon parkkipaikka, jonka luota löytyy opastaulut ja kaikkien reittien alkupisteet. Kiljamossa on myös huussit, tulipaikka sekä valtava näkötorni. Kiljamolta lähtee myös pari esteetöntä…
Suurisuon luontopolku, Janakkala
Soista on tullut yksiä lempparikohteistani. Niinpä innolla lähdin kaverini kanssa tutustumaan Janakkalan Suurisuohon kesäisenä päivänä vuonna 2023. En sen tarkemmin tehnyt taustatyötä lähtöpisteen osalta ja seurasimme Google Mapsin antamaa osoitetta. Päädyimme pienelle hiekkatielle, jossa taisi olla joku hyvin pienehkö parkkipaikka. Pitkospuut johtivat suolle, mutta loppuivat hyvin äkkiä. Näimme piilokojun ja raivasimme tien sinne. Paikka vaikutti…
Metsäkoivulan polku, Somero
Tämä on kotikuntani yksi parhaista luontokohteista. Metsäkoivulan polku on paikallisten aktiivien pykäämä polku ja se liikkuu kyllä hienoissa maastoissa. Parkkipaikka on sopivan kokoinen. Se ei ole ikinä ollut täynnä, useammin tyhjä, välillä auto tai kaksi. Polku lähtee heti parkkipaikalta metsään. Polku seurailee maastonmuotoja kulkien kallioiden päällä ja välillä syvemmällä alhaalla. Mitä pidemmälle kallioinen polku etenee,…