Kesällä 2023 lähdimme kaverini kanssa Janakkalaa kohti aikeena tutustua muutamiin muinais- ja luontokohteisiin. Tällä polulla yhdistyivät mukavasti molemmat. Sää oli täynnä sateen tuntua, mutta auto parkkiin ja menoksi. Olin viemässä kaveriani retken jälkeen Hämeenlinnaan juna-asemalle, joten etenimme vauhdikkaasti. Parkkipaikan vieressä on kaunis keltainen talo, jossa toimii kesäkahvila. Kun kulkua jatkaa ylämäkeen, tulee vastaan museotila, Laurinmäen…
Tag: Retkeily
Pääjärven virkistysalueen polut, Loppi
Pääjärvellä on tullut käytyä pari kertaa, yhden kerran koirien kanssa kävelemässä, toisella kertaa kaverin kanssa juoksemassa. Marraskuussa 2019 järvi tulvi ja kapean salmen ylittävän sillan yli ei olisi kuivin jaloin päässyt, joten lähdimme kiertämään reittiä vastapäivään. Alue sijaitsee suhteellisen lähellä Forssan ja Hämeenlinnan välissä kulkevaa 10-tietä ja paikoin melu kuuluu reitille. Pidempi reitti, Pääjärven kierros,…
Saaren kansanpuiston ja Eerikkilän välinen yhdysreitti, Tammela
Päätimme kaverini kanssa eräänä keväisenä ja hieman sateisena päivänä 2021 käydä juoksemassa Eerikkilän ja Saaren kansanpuiston välisen yhdysreitin edestakaisin. Olin lukenut reitistä Raija Hentmanin Etelä-Suomen Retkeilyopas 1:stä ja se kiinnosti polkupitkiksenä. Jätimme autot Eerikkilän parkkipaikalle ja urheiluhallien takaa kulmasta löytyi polku, joka lähti kohti Saarta. Kirjassa olleen kartan lisäksi tulostin Maanmittauslaitoksen Karttapaikasta tarkemmat kartat poluista…
Saaren kansanpuisto, Tammela
Kansanpuisto eroaa kansallispuistosta muunmuassa siten, että kansallispuistot on perustettu valtion maille suojeltaviksi alueiksi, kun taas kansanpuistot ovat yleensä yksityisillä mailla toimivia kansalle, erityisesti työväestölle, tarkoitettuja virkistysalueita, joilla on omat sääntönsä. Suomessa on muutamia kansanpuiston nimellä kulkevia alueita ja joitakin entisiä, jotka toimivat nykyään ulkoilualue -nimikkeen alla. Saaren kansanpuisto sijaitsee melko lähellä kotiani, joten siellä on…
Ruostejärven virkistysalueen polut, Tammela
Ruostejärvi on tullut itselleni tutuksi niin uima-, retkeily-, ulkoilu- ja juoksupaikkana sekä melonnan kautta. Ruostejärvellä sijaitsi aikanaan Hämeen luontokeskus, mutta se lopetti toimintansa ja viereinen Eerikkilän urheiluopisto osti tilat ja tällä hetkellä rakennus tuntee nimen Villa Erik. Ruostejärvi on paikallisille tuttu hyvänä uimarantana, joka on erityisen lapsiystävällinen loivan pohjansa takia. Tällä rannalla on myös kauniit…
Iso-Melkuttimen kierros, Loppi
Melkuttimilla on tullut käytyä useampaan kertaan, kavereiden kanssa kävelyllä ja myös polkujuoksua harrastamassa. Lähtöpaikalle saa ajella mukavia syrjäisiä teitä pitkin. Parkkipaikka on iso ja opastetaulujen tietoiskut luettuasi voit lähteä leveää polkua kohti Iso-Melkutinta. Järven kiertävä polku on noin 5 kilometriä pitkä. Parkkipaikalta tulee noin kilometri matkaa rantaan, joten matkaa kertyy ainakin 7 kilometriä. Pari kapeaa…
Hatlamminsuon luontopolku, Riihimäki
Mikä ihana paikka! Kesällä 2022 vietin päivän Riihimäellä tutustuen paikallisiin luontokohteisiin ja Hatlamminsuo oli päivän viimeinen kohde. Parkkipaikka oli hiihtomajan läheisyydessä ja alueen ympäristössä kulkeekin latupohjia. Suolle lähti kuitenkin oma luontopolkunsa, joka on ilmeisesti suosittu myös opetuskäytössä. Marjastajia oli useampia. Reitti kulki alkuun kauniin metsän läpi, jonkun matkaa suon laitaa ja sitten pitkospuut ohjasivat keskemmälle…
Vahteriston kävely- ja luontopolku, Riihimäki
Olin kesällä 2022 tutustumassa muutamiin Riihimäen luontokohteisiin. Vahteriston alue oli näistä päivän ensimmäinen ja jotenkin uppouduin kiertelemään alueella todella monta tuntia. Alkuun tutustuin parkkipaikalta lähteneeseen ulkoilualueeseen ja lähellä sijaitsevaan atsaleapuistoon, joka ei elokuussa ollut enää kukassa. Pistin kuitenkin itselleni ylös, että tämä paikka pitää tulla katsastamaan joku vuosi kesäkuun alkupuolella, jolloin kukkaloisto on parhaimmillaan. Ilman…
Peltosaaren luontopolku, Riihimäki
Tämä lyhyt luontopolku keskellä asutusta on vähintäänkin mielenkiintoinen. Ei oikeastaan heti tule mieleen vastaavanlaista paikkaa, joka olisi näin urbaanissa ympäristössä ja täysin autio umpeenkasvaneine polkuineen. Koko alue on saanut alkunsa ihmisen alueelle kasaamasta joutomaasta. Polku on suojeltua kosteikkoa ja käydessäni kesällä 2022 oli eteneminen välillä hieman haastavaa kasvuston ollessa täydessä vauhdissa. Reitin alku- ja loppuosa…
Poronpolku, Loppi
2019 keväällä lähdimme juoksuporukan ja parin pyöräilijän kanssa valloittamaan Poronpolkua. Matkatavoitteena taisi olla koko reitti, jonka pituus on 30 kilometriä, mutta oman polvikivun takia ehdotin lyhyempää reittiä ja matkaksi taisi tulla yhteensä noin 24 kilometriä. Poronpolku on nimensä mukaan polkua, joka kiemurtelee harjuilla ylös ja alas. Harjanteiden päällä juokseminen jäi erityisesti mieleen, sillä korkeuserot alhaalla…