Kalkinpolttajanpolku, Sipoonkorven kp

Sipoonkorpi on mielestäni omalaatuinen kansallispuisto. Maisemat ovat tietyistä paikoista aika urbaanit ja valitettavan meluisat. Toisaalta paikasta löytyy myös hiljaisia soppeja ja tietysti hienoa luontoa. En tunne tarpeeksi hyvin puistoa, jotta osaisin antaa parempaa arviota, mutta tämä on hieman tällainen mysteeripuisto, jolle pitäisi antaa lisäaikaa. Kalkinpolttajan polku on tullut tutuksi juoksukuvioista. Olen juoksukaverini kanssa käynyt täällä…

Korpinkierros, Nuuksion kp

Nuuksiossa on tullut harrastettua erityisesti polkujuoksua ja tämänkin reitin olen juossut pariin kertaan. Ihmismäärä on ollut kohtuullinen arkipäivinä. Kerran osuimme tänne jollain lomaviikolla ja ihmispaljouden takia peruimme suunnitelmamme ja valitsimme yksinkertaisesti toisen kohteen. Korpinkierrokselle pääsee paristakin eri paikasta, mutta itse olen aina pitänyt lähtöpaikkana Haukkalammin parkkista, josta lähtee myös muita merkittyjä polkuja. Opastauluja lukiessa ja…

Seurasaari, Helsinki

Seurasaari on varmaankin kaikille pääkaupunkiseutulaisille tuttu kohde, joka on mielestäni onnistunut säilyttämään viehättävyytensä kävijämääristä huolimatta. Seurasaari on Helsingin kaupungin omistama virkistysalue, jolla on oma mielenkiintoinen historiansa. Seurasaari on myös samalla ulkomuseo, sillä sinne on siirretty vanhoja rakennuksia eri puolilta Suomea. Seurasaaresta löydät myös kioskeja, naturistirantana toimivan uimalan kuin myös juhlakentän teatterikatsomoineen, jossa järjestetään erilaisia tapahtumia….

Sorlammen luontopolku, Espoo

Sorlammen maastoihin on tullut pari kertaa tutustuttua polkujuoksun merkeissä. Tällaisissa kohteissa meinaa vaan juoksu jäädä vähemmälle, kun joka paikasta löytyy jotain mielenkiintoista tutkittavaa. Sorlammen luontopolku on Nuuksioon johtavan tien varrella, mutta selkeästi oma kokonaisuutensa, vaikka yhdyspolkuja pitkin sieltä pääseekiin Nuuksion poluille. Alue on nimeltään Hakjärven luonnonsuojelualue ja Sorlampi yksi sen järvistä. Luontopolun koilliskulmassa on Pirttimäen…

Tremanskärrin luontopolku, Espoo

Lähdimme kaverini kanssa retkeilemään syyspäivänä 2022 ja valitsimme kohteeksi Tremanskärrin luontopolun sekä Kalajärven kallioiden luonnonsuojelualueen. Tehdään heti alkuun selväksi Tremanskärrin nimen tarina. Tarinan mukaan alueelle on isonvihan aikaan uponnut suohon kolme venäläismiestä. Totta tai tarua, joka tapauksessa suolla kävely on mahdollistunut tässäkin paikassa mallikkaasti pitkospuiden avulla, eikä suohon uppoamista tarvitse pelätä. Auto jäi kätevästi luontopolun…

Kalajärven kallioiden suojelualue, Espoo

Kävimme kaverini kanssa syksyllä 2022 tutustumassa sekä Tremanskärrin luontopolkuun että Kalajärven kallioihin, koska ne sijaitsevat hyvin lähellä toisiaan. Tremanskärrin parkkipaikkaa kannattaa ehdottomasti hyödyntää tässä kohteessa. Parkkipaikalta lähdettäessä ylitetään Vihdintie ja jatketaan tien reunaa ylämäkeen. Asutusalueelle kääntyvän tien jälkeen alkaa metsä ja siitä siirryimme tien reunasta jonkunlaiselle polulle ja lähdimme seurailemaan sitä. Täällä sai todella kuljeskella…

Träskändan kartanopuisto, Espoo

Tämä oli rakkautta ensisilmäyksellä. Kun ensimmäisen kerran astuin kiviaidan aukosta sisään puiston puolelle, tunsin olevani Keski-Euroopassa. Kartanopuiston alueella risteilee puistoteitä, joita reunustavat valtavat jalopuut. Kartanon edustalla on puutarhaistutuksia ja iso nurmikenttä, jonne upeat tammet sekä muut jalopuut tarjoavat varjoisia levähdyspaikkoja. Tämä on juuri sellainen paikka, jossa haluaisin arjessa viettää aikaa töiden jälkeen: kävellä koiran kanssa,…

Glimsinjoen luontopolku, Espoo

Tein lähtöä Glimsinjoen luontopolulle ainakin kolme kertaa, mutta jäin kerta toisensa jälkeen haahuilemaan vieressä sijaitsevan salaperäisen Träskändan kartanopuiston maisemiin. Yhdessä nämä kaksi kohdetta ovatkin oikein potentiaalinen kokonaisuus täydelliselle päiväretkelle. Syyskuussa 2022 oli kaunis päivä ja mieli oli seikkailullinen, joten marssin päättäväisesti läpi kartanopuiston kohti luontopolun aloituspistettä. Glimsinjoen luontopolku alkaa Träskändan kartanopuistossa sijaitsevan Kuninkaantien sillan kupeesta….

Träskmossen ja Gallträsk, Kauniainen

Marraskuussa 2022 kirjoitin Instagramiin näin: “Kauniaisten Trsäkmossen ja Gallträsk. Alkaa taas olemaan kyllä sellaset kelit, että tekis mieli suksia muualle eli päästä kauas pois Suomesta. Kauniisti ilmaistuna luonto asettuu lepoon, tosiasiassa kaikki kuolee, mätänee, rumenee, surkastuu, hukkuu, liejuuntuu, paleltuu, kalpenee ja ankeutuu. Ei tee mieli enää retkeilemään, kun kaikki on kylmää, märkää ja likaista.” Olen…

Kauniaisten Kasavuoren luontopolku ja ulkoilualue, Kauniainen

Kasavuoria Suomessa riittää ja sen takia tämä paikka on nimenomaan Kauniaisten Kasavuori. Käymisen arvoinen kohde on myös lähellä sijaitseva Soukan Kasavuori. Syksyllä 2022 lähdin tutustumaan Kauniaisten versioon. Oli hieman epävakainen sää ja pohdin, lähdenkö tutustumaan uuteen retkikohteeseen vai keksinkö vapaapäivälle muuta ohjelmaa. Päätin kuitenkin lähteä ja kurvailin Espoon majapaikastani kohti Kauniaisten koulukeskuksen parkkipaikkaa. Ylitin tien…