Tämä kirja oli ensimmänen ostamani suomalainen retkeilyopaskirja. Vuosi oli 2018 ja samana vuonna olin kiertänyt kaikki Suomen silloiset kansallispuistot ja oli polttava tarve päästä yhä enenevissä määrin luontoon. Omaa kotiani lähinnä olevat retkipaikat olivat helpoin tapa alkaa kerryttämään uusia hienoja luontokohteita sekä -kokemuksia ja tämä kirja vastasi täydellisesti tarpeeseeni.
Kirja on helppolukuinen, kattava ja ainakin itseäni inspiroiva. Kohteet on esitelty tekstein, kuvin sekä kartoin ja yhden kohteen esittelyyn on käytetty sivu tai kaksi. Erityisesti kartat ovat mukavan selkeitä ja ne ovat olleet välillä parempi opaste kohteeseen kuin retkeilyalueen omat karttataulut. Kirjasta on ilmestynyt myös uudempi päivitetty versio, johon on tullut mukaan vielä lisää kohteita.
Kirjan retkikohteet keskittyvät pääkaupunkiseudun läntisiin osiin aina Saloon, Jokioisille ja Hattulaan saakka. Kohteet on jaettu kolmeen eri lohkoon ja erillisiin sektoreihin, jotka kuvastavat kohteiden etäisyyttä Helsingin keskustasta. Muualla kuin Helsingissä asuvalle sektorijaottelu on oikeastaan aika turha. Samoin myös jako lohkoihin, sillä mielestäni kirjaan olisi riittänyt pelkkä kartta kohteiden sijainnista. Nyt saman kunnan alueella olevat luontokohteet saattavat olla eri lohkoissa ja eivät sen takia ole kirjassa esitelty peräkkäin. Samoin kansallispuistojen reittien jakaminen erillisiksi kohteiksi on hieman sekava. Ehkä uudemmassa painoksessa nämä on laitettu nippuun.
Kohteita kirjassa on laskentatavasta riippuen noin 164 ja ne ovat pääosin päiväretkikohteita soveltuen patikointiin. Muutama pyöräily- ja melontareitti on otettu mukaan. Itselläni tämä teos on ollut kovassa käytössä ja Raija Hentman on tehnyt valtavan hienoa työtä kartoittaessaan erilaisia kohteita ja antanut varmasti myös monelle muulle kipinän lähteä tutustumaan uusiin paikkoihin. Kirjan kohteista olen tällä hetkellä kiertänyt noin puolet ja olen löytänyt uskomattoman hienoja paikkoja, joista en ennen kirjaa ollut ikinä kuullutkaan. Tämän kirjan jälkeen olen hankkinut kymmeniä erilaisia retki-, vaellus- ja luonto-oppaita niin Suomen kuin ulkomaiden kohteista, mutta tällä teoksella on aina erityinen paikka sydämessäni.
Julkaisuvuosi: 2014, uudistettu versio ilmestynyt 2022
Muut sarjaan kuuluvat kirjat:
Etelä-Suomen retkeilyopas 2
Pääkaupunkiseudun retkeilyopas
Käymäni kohteet kirjan sisällysluettelon mukaisessa järjestyksessä:
- Linlon saaren ulkoilualue, Kirkkonummi
- Högbergetin luola, Kirkkonummi
- Meikon luonnonsuojelualue, Kirkkonummi ja Siuntio
- Kopparnäs, Siuntio ja Inkoo
- Elisaari, Inkoo
- Bjursin ulkoilualue, Inkoo
- Korpudden, Raasepori
- Lepinjärvi, Raasepori
- Fiskars, Raasepori
- Jussarö, Raasepori
- Latokartanonkoski, Salo
- Högholmen, Hanko
- Uddskatan, Hanko
- Kaarniaispolku, Veikkola, Kirkkonummi
- Veikkola–Siikajärvi -yhdyspolku, Kirkkonummi
- Salmen ulkoilualue, Vihti
- Etelälahden ulkoilualue, Vihti
- Palakosken virkistysalue, Vihti
- Klassarin kierros, Vihti
- Pääkslahti, Vihti
- Pähkinäniemen luontopolku, Virkkala, Lohja
- Paavolan luontopolku, Lohja
- Liessaaren luontopolku, Lohja
- Paloniemen luonto- ja kulttuuripolku, Lohja
- Talvian hiidenkirnut, Lohja
- Karnaistenkorpi, Lohja
- Karkalin luonnonpuisto, Lohja
- Torholan luola ja suojelualue, Lohja
- Pusulanjärven lintutorni, Pusula, Lohja
- Keräkankareen ulkoilualue, Nummi-Pusula, Lohja
- Bergvikin luontopolut, Suomusjärvi, Salo
- Aneriojärven luonto- ja kulttuuripolku, Hermolanvahan rajakivi, Suomusjärvi, Salo
- Omenojärven kosteikko, Kiikala, Salo
- Kultalähde ja Hyyppärän luonnonsuojelualue, Kiikala, Salo
- Iso-Valkeen luontopolku, Somero
- Lupajan muinaispolku, Perniö, Salo
- Ellun polku ja Nipan nykäys, Perniö, Salo
- Kylämäen lehdon luontopolku, Perniö, Salo
- Eeron polku + Varikattilan kierros, Perniö, Salo
- Viitankruunun muinaispolku, Salo
- Vuohensaaren luontopolku, Salo
- Halikonlahden lintupolku, Salo
- Nakolinnan luontopolku, Salo
- Pirunvuoren hiidenkirnu, Halikko, Salo
- Vaisakon lehdon luonnonsuojelualue, Halikko, Salo
- Rikalanmäki–Linnamäki, Halikko, Salo
- Pappilankierto, Halikko, Salo
- Purhamäenkosken rantapolku, Halikko, Salo
- Häntälänkosken rantapolku ja suvantopolku, Halikko, Salo
- Häntälän notkojen luontopolku ja Peuranpolku, Somero
- Uskelanjoen Lammaskosken polku, Pertteli, Salo
- Hyypiänmäen kalliolippa, Valkjärvi, Nurmijärvi
- Koskikaran luontopolku, Myllykoski, Nurmijärvi
- Konianvuori, hiidenkirnu ja Moksijärvi, Vihti
- Rokokallio, Vihti
- Sontiainen – Ruuhilampi, Karkkila
- Toivikkeen polut ja ladut, Karkkila
- Karjaanjoen koskireitti, Karkkila
- Piilolammin virkistysalue, Kytäjä, Hyvinkää
- Komion polut, Loppi
- Poronpolku, Loppi
- Peltosaaren luontopolku, Riihimäki
- Vahteriston kävely- ja luontopolku, Riihimäki
- Hatlamminsuon luontopolku, Riihimäki
- Iso-Melkuttimen kierros, Loppi
- Ruostejärven virkistysalueen polut, Tammela
- Saaren kansanpuisto ja yhdysreitti Eerikkilään, Tammela
- Pääjärven virkistysalueen polut, Loppi
- Kulttuurimuistojen luontopolku/ Laurinmäki, Janakkala
- Metsäkoivulan polku, Somero
- Torronsuon kansallispuisto, Tammela
- Suurisuon luontopolku, Janakkala
