Jo on paikalla mielenkiintoinen nimi, varsinkin kun se on lampi, jossa on uimaranta. Paikalle saapuessani muutamia lapsia olikin pulikoimassa Sontiaisessa. Parkkipaikka sijaitsee heti rannan tuntumassa ja polkuja lähtee molempiin suuntiin.
Tutkin Etelä-Suomen retkeilyoppaasta paikan reittejä ja lähdin ensin lammen rannasta oikealle ja kiipesin jyrkän kallion päälle. Sieltä polku jatkui metsäautotielle ja kohti Lautlammen kotaa. Reitti on edestakainen, eikä mielestäni mikään erityinen nähtävyys.
Sontiaisen uimarannalta vasemmalle vievä polku olikin melkoinen seikkailu. Polku nousi täälläkin korkean kallion päälle ja maasto ja maisema oli hienoa. Polku oli kaunis ja vei kohti Ruuhilampea. Täältä löytyivät mielestäni paikan hienoimmat kohdat. Upeat jyrkät kalliot ja kalliolohkareet viettivät alas Ruuhilammelle, jossa oli porukkaa grillaamassa. Jos olisin ollut yksin, olisin jäänyt ihailemaan paikkaa vielä pidemmäksikin aikaa. Rannassa olijoilta kyselin, mihin reitti jatkuu, mutta he eivät olleet ihan varmoja. Jonkunlainen kiipeily piti kuitenkin suorittaa, jotta pääsi rannasta pois. Toinen vaihtoehto olisi ollut kääntyä takaisin. Luotin kuitenkin kirjan kartan ympyräreittiin ja lähdin rämpimään ylöspäin. Jossain vaiheessa luulin olevani reitillä, tai nähneeni reittimerkkejä, mutta ei ollut olemassa mitään selkeää polkua. Alueella oli myös kaadettu metsää, joten eteneminen oli lievästi sanottuna vaivalloista. Jouduin käyttämään puhelinta, jotta löysin alueelta pois. Lähestyessäni Sontiaista löysin taas vahvat polut ja palasin niitä pitkin takaisin. Jos olisi ollut enemmän aikaa, olisin lähtenyt seuraamaan näitä polkuja ja selvittänyt, mihin ne vievät. Ehkä joku toinen kerta!
Tämä kohde herätti ristiriitaisia tunteita, sillä paikoin tunsin olevani aivan todella erityisessä maastossa ja paikoin aivan eksyksissä. Paikka ansaitsee ehdottomasti toisen mahdollisuuden.
Piian pisteet: 4/5
“Upean jyrkkää maastoa.”
Kohde löytyy kirjoista:
Etelä-Suomen Retkeilyopas 1











