Olin aiemmin päivällä käynyt yhdessä kaverini kanssa tutustumassa juoksulenkin yhteydessä Vanhankaupungin alueella sijaitseviin Pornaistenniemeen, Lammassaareen ja Kuusiluotoon sekä läheiseen Tekniikan museoon. Koska odotin potilasta eläinsairaalasta ja operaatio oli vielä kesken, lähdin tutustumaan Vanhankaupunginlahden vastarannalla sijaitsevaan Kivinokan alueeseen ja erityisesti sen luontopolkuun nimeltä Puumerkkipolku.

Ajoin autolla Herttoniemen siirtolapuutarhojen ohitse hyvänkokoiselle ja ilmaiselle parkkipaikalle, joka on suoraan Kivinokan ytimessä. Minulla ei ollut oikeastaan minkäänlaista ennakkokäsitystä paikasta, mutta hyvin pikaisesti yhteisöllisyyden tunne oli jotenkin läsnä. Jonkunlaisen toimistomökin takana oli söpöjä kärryjä, joita sai lainata tavaroiden kuljettamiseen. Niemi on nimittäin täynnä pieniä kesäasuntoja, joka selvisi minulle vasta paikan päällä.

Kävelin ylämäkeen kohti luontopolun aloituspistettä ja ihastelin kodikkaita pikkumökkejä. Lunta leijaili hiljalleen taivaalta kuin sadusta ja lumi maassakin oli harvinaisen valkoista. Polun aloituspiste tulikin pian vastaan ja lueskelin ensin infotauluja ennen kuin astuin postikorttikylästä postikorttimetsään. Siltä se todellakin tuntui, sillä metsä rajautui kävelytiehen ja puut eivät olleet mitä tahansa taimia vaan oikeasti valtavia kuusia.

Itse luontopolku on hyvin lyhyehkö, vain reilu 300 metriä suuntaansa. Polku on esteetön ja myös näkövammaisille sopiva pistekirjoituksineen. Polku on osittain suojattu kaiteella, mutta polun puolelle on jätetty eri puulajeja, joiden kuorta voi tunnustella. Joskus pitäisikin kokeilla kulkea reitti silmät kiinni kaiteita seuraillen ja havainnoiden luontoa muidenkin kuin pelkän näköaistin varassa. Polku johdatti loivasti kaartuvaan ylämäkeen, jonka päässä odotti katselulava. Maisemat Saunalahti -nimiselle lahdelle olivat hyvin samannäköiset, mitä Lammassaaren näkötornista: jäätynyt merenlahti, kaislikkoa, metsää ja myös kauempana siintävää asutusta. Ei lintuja, eikä ihmisiä ja kaupungin ääniä lukuunottamatta paikalla oli hyvin hiljaista.

Koska luontopolku oli nopeasti nähty, siirryin suojellun metsän poluille, joita tuntui risteilevän siellä täällä. Suojelualue oli huomattavasti isompi ja siellä sai tehtyä ihan mukavan kävelylenkin. Kuljin ensin rantoja pitkin metsän toiseen reunaan, josta valitsin syvemmälle metsään vievät polut ja toivoin samalla löytäväni metsässä sijaitsevat hiidenkirnut. Hiidenkirnuja ei ollut merkitty, mutta lumesta huolimatta ne erottuivat yllättävän selvästi kallion rinteestä. Kaksi sileäreunaista pyöreää aukkoa kalliossa, jotka tietenkin olivat jään ja lumen täyttämiä. Jos kallio olisi ollut tasainen, löytäminen olisi ollut huomattavasti hankalampaa.

Metsä oli tosiaan vanhaa ja luin, että täällä tavataan kesäisin paljon erilaisia lintulajeja. Keväällä tämä on varmasti pieni paratiisi, kun linnunlaulu on parhaimmillaan. Samoin kuin merenlahti, oli metsäkin nyt talvella vailla näkyvää elämää. Voin kuvitella, että metsä on suosittu varsinkin koiranlenkittäjien näkökulmasta.

Halusin tutustua myös Kivinokan alueeseen muutoinkin kuin suojelualueen ja luontopolun osalta ja niinpä päätin kävellä Kivinokan nokkaan, kapealle meren ympäröimälle kannakselle niemen päässä. Kuljeskelin hiljaisten mökkien ohitse ja huomasin niiden seuraavan samanlaista rakennustyyliä. Pieniä mökkejä, joissa on katettu terassi. Aikuisten leikkimökkejä, se minulle tuli mieleen. Ohitin Kivinokan uimarannan, jonka pystyin kuvittelemaan kesäpäivän lämmössä olevan melko suosittu. Rannalla oli myös kesäkahvila ja baari, jotka nyt nököttivät tyhjinä odottamassa lumen sulamista sekä ihmisten saapumista.

Ohitin myös venelaiturin, jonka läheisyydessä oli auki oleva kahvila lämmitettyine telttakatoksineen. Minulla ei ollut tarvetta kahvitteluun, joten jatkoin matkaa kohti niemenkärkeä. Ennen “nokkaan” kääntymistä oli rannalle rakenteilla uusi sauna, joka oli jostain kokouslapusta pääteltyäni jakanut mökkiläisten mielipiteitä puolesta ja vastaan.

Kivinokan nokka oli kapea kääntyvä soiro merenlahdessa keskellä Vanhankaupunginselkää. Siellä kasvoi muutamia puita ja kiviä, jos kivet nyt sattuisi kasvamaan. Rannassa oli myös laakea kallio, jossa varmasti pystyisi kesällä istuskelemaan aivan veden äärellä. Nyt jäät olivat nousseet kallion päälle ikään kuin yrittäen syödä koko niemenkärjen. Kalasataman tornit erottuivat maisemasta. Oli myös hauska katsella Kuusiluotoa ja Lammassaarta täältä kauempaa, miten ne asettuivat pehmeästi maisemaan.

Palatessani takaisin osuin sattumalta Dallapé-orkesterin syntysijoille ja jotkut jäsenistä olivat tosiaan “kivinokkalaisia”. Se kuulosti sellaiselta ansaitulta arvonimeltä, jonka saavat vain saarella pidempään asustelleet. Luin myös Kivinokan historiasta ja yksi mieleenjäävistä asioista oli se, että osa täällä mökeissä asustelleista työläisistä olivat kulkeneet soutuveneillä töihin. Mikä hauska ajatus tavasta aloittaa aamu, hypätä veneen kyytiin!

Saavuin jo parkkipaikalle, mutta päätin vielä käydä katsomassa Kulosaaren kartanoa, joka on peräisin 1500-luvulta. Matkalla sinne pelmahdin yhtäkkiä kesäteatterin luokse. Tirkistelin paikkoja ja mietin, miten hauskoja iltoja täällä on vietetty. Olen aivan varma, että täällä esitetään vain hauskoja näytelmiä (myöhempi opiskelu osoitti, että kesäteatterissa esitetään monipuolisesti kaikenlaisia näytelmiä, myös paljon lapsille tarkoitettuja). Ehkä minun täytyy tulla joskus näkemään ja kokemaan tämä kesällä.

Kartanon läheisyydestä löytyi lilliputtimökkien jälkeen normaalejakin rakennuksia. Itse kartano oli kivinen ja hiljainen. Sen vieressä oli viljelyspalstoja, jotka olivat varmaankin mökkiläisten käytössä. Kuvittelin kesäistä elämää saarella. Hattupäiset citymökkeilijät, jotka kävivät hoitamassa palstaansa ja korjaamassa satoa. He valmistaisivat pikkuruisissa mökeissään palstan sadosta ruokaa, rentoutuisivat, olisivat toisinaan ehkä vähän äänekkäitä ja pitäisivät muiden saarelaisten kanssa illanistujaisia. Täällä illat varmasti venyvät, eikä Kivinokka koskaan täysin nuku, paitsi nyt talvella.

Piian pisteet: 4/5

“Kun ei ole minkäänlaisia ennakko-odotuksia paikasta, voi löytää kaikenlaista jännää. Luontopolun ja kauniin vanhan metsän lisäksi täällä oli vastassa näkymätön yhteisöllisyys, joka heräisi henkiin samaa tahtia kevään kanssa. Kerrassaan mielenkiintoinen paikka, joka tarvitsee uuden käynnin kesäkaudella.”

Kohde löytyy kirjoista:
Uusi pääkaupunkiseudun retkeilyopas
Lumoava Helsinki – 200 luontoelämystä

Voit lukea lisää Kivinokasta, sen historiasta ja toiminnasta sen omilta verkkosivuilta:
https://kivinokka.fi/