Tämä 4,2 kilometriä pitkä luontopolku sijaitsee Satakunnassa Ulvilan kaupungissa ja vielä tarkemmin entisen Kullaan kunnan alueella. Polku on saanut nimensä Joutsijärvestä, jonka rantoja polku osittain seurailee. Joutsijärven alue on tunnettu erämaisuudestaan ja siellä voi tehdä myös koko järven kiertävän vaelluksen käyttämällä yöpymiseen esimerkiksi laavuja tai vaikka autiotupaa. Pidempi reitti on 27 kilometriä ja nimeltään Joutsijärven kierros.
Lähtöpaikka luontopolulle sijaitsee järven eteläpuolella aivan Tammen leirikeskuksen ja sen parkkipaikan tuntumassa. Reitti on hyvin merkitty ja helppokulkuinen. Pitkoksia on useammassa kohtaa ja metsä on paikoin vanhaa puiden koosta päätellen. Luontopolun varrella on myös hieman ajan hapertamia infotauluja, joissa kerrotaan lajeista ja metsän hoidosta.
Olin vaeltanut parin yön taktiikalla Joutsijärven ympäri kulkevan reitin ja halusin tutustua vielä reissuni lopuksi luontopolkuun. Jätin rinkan autoon ja pääsin kepeästi matkaan ilman lisäpainoja. Sää oli taas upean aurinkoinen ja muutama päivä sitten satanut lumi viipyili vielä kuusten oksilla tehden maisemasta todella kauniin.
Parkkipaikalta kävelin ensin tietä pitkin, ylitin sillan ja heti sen jälkeen näkyi luontopolun kyltti. Polku erkanee tieltä molempiin suuntiin ja päätin lähteä kiertämään polkua tällä kertaa myötäpäivään. Osan luontopolusta olin jo kulkenut pidemmän reitin yhteydessä.
Pitkospuut sukelsivat metsään kuusten oksien alle seuraten jokea. Aurinko paistoi oksien välistä ja maisema oli todella kaunis. Pian polku jätti joen ja kulki vaihtelevissa metsiköissä. Lunta oli juuri sopivasti, polulla ei ollut hankala kävellä eikä se ollut onneksi liukas. Vaikka oloni oli flunssainen, olin tyytyväinen, että lähdin matkaan. Eteläsuomalaisessa talvessa juuri satanut puhdas lumi ja aurinko ovat harvinaista luksusta.
Pitkokset kulkivat kauniiden metsäisten suoalueiden läpi ja suopursun pystyi haistamaan näin talvellakin. Saavuin Siltainsuon laavulle, joka oli todella kivassa paikassa suon reunassa. Tunnelma oli erämainen ja hiljainen. Tälläkin laavulla olisi mukava joskus viettää yö.
Jatkoin polkua eteenpäin ja saavuin vanhoille talon raunioille, jossa joku ukko ja akka oli aikanaan asustellut. Mietin vuosikymmenten takaista elämää ja miten omissa oloissaan täällä on voinut elämäänsä viettää.
Polku saapui pienehkölle Ruonajärvelle ja seuraili sen rantoja. Välillä polku ylitti teitä ja myös koneella ajetun ladun. Pian polku tuli Joutsijärven kiertävän reitin risteykseen ja jatkoi samaa matkaa takaisin sen kanssa lähtöpaikalle. Kaatuneita puita oli jonkun verran reitillä ja polkua piti hakea oksien seasta ja puita kierrellen. Tammen leirikeskuksen luona on idylliset maisemat joelle, joita pääsee ihailemaan joen ylittävän sillan kautta.
Joutsijärven luontopolku oli todella kiva ja se on mielestäni näkemisen arvoinen, vaikka suunnitelmissa olisikin kiertää myös koko Joutsijärven kiertävä pidempi reitti.

















Piian pisteet: 4/5
“Joutsijärvellä on kaksi upeaa reittiä: lyhyempi luontopolku ja järven kiertävä pidempi reitti. Erämaisesta tunnelmasta voi nauttia päiväretken tai pidemmän vaelluksen muodossa. Jos vain suinkin on aikaa, käy nauttimassa molemmista.“
Kohde löytyy muunmuassa seuraavista retkioppaista:
Luontokohteet tutuiksi – retkeilijän opas
Suomen upeimmat patikointipolut